Uraani&Rovaniemi

Uraani & Rovaniemi

Vastakkoin oli Rovaniemen paikallislehdessä Lapin-Kansassa artikkeli, jossa kerrottiin romanttisesta aavekaupungista jossakin tosi kaukana lännessä. Kaivosteollisuutta joskus ja sen jälkeen ei mitään – ehkä muutama aave. En kyllä oikein tiedä, mutta jotenkin tuo tähän uraaniteemaan mielessäni liittyi, tai ehkä se on vain osa tätä Rovaniemen uudelleen brändäystä siis aivan harmitonta unien houretta.

Vihreä sankaruus tässä atomivoimakysymyksessä on kyllä jotakin aivan yhtä ja samaa ”vesilammikoiden kiertelyä”, ei hyvä tavaton tuolla ketään elävää ihmistä vakuuteta, ei. Toisaalta vasemmalla odotetaan lapio kädessä ja jonkinlaisessa rillumarei-hengessä klassisia töitä. Sama se mitä töitä kunhan vain töitä, töitä – vaikka sitten mitä. Tässä on kohta joka ukko niin säteilytetty että näkyy läpi. Toisaalta sellainen pitempi ja perinpohjainen läpivalaisu lappilaisille kunnanjohtajille ja päättäjille, ei olis kovin pahasta. Näkisimme lopultakin mitä he ovat nauttineet, tai mitä he lähtiessään aikovat viedä. Ainahan he siirtyvät jonnekin etelän lämpöön, kun posti loppuu.

Nyt me olemme vihdoin siinä, mistä olen jo pitempään uneksinut; Rovaniemen kohdalle kaivetaan kolmekilometriä syvä monttu, ja basta! Hyväsit mokomatkin prändäykset ja kalliisti konsultoidut tulevaisuusvisiot, menkööt junantuomat sinne mistä ovat tulleetkin. Ruuvailkaa vain jo niitä liikekilpiä ja kadunviittoja pikkuhiljaa irti, tämä oli vain väliaikainen toripaikka. Kaikki hämäräperäinen poliittinen kähmintä on nyt menneen suven sovinnaisia lehtiotsikoita, ja valehtelu voi jatkua jossakin muualla.

Elämme uraanin aikaa, kaikki kirkastuu ja tulevaisuus säteillee lopultakin meille, vaan ei teille. Liiton arkki, jota olemme sinnikkäästi odottaneet, on parast’ aikaa laskeutumassa Simoon. Mikä onni meille, että satuimmekin tälle vuosituhannelle, seuraavaa ei enää ehkä tule. Se on sillä lailla, että jos minulta kysytään, niin selvähän se, ei muuta kuin toimeksi, viekää pois!

Alavia ja soisia, rämeisiä ja hallanarkoja ovat nuo jokipoukamat siinä Rovaniemen seutuvilla, mitä nyt pari vaaran nyssäkkää, Ounas- ja Korkalo-, ja välissä hätäisesti rakennettu toripaikka, Rovaniemi. Nimi kuulostaa aivan joltakin röykkiöltä jotakin tarpeetonta epämääräistä roinaa. Toista se on meillä jotka pääsemme osalliseksi tästä luovuttamisen nautinnosta, se on kuin munuaisen antaisi, vähän vain nipistää, mutta minkäs teet kun munuaisista on pulaa – niin ja uraanista.

Uraanista maksetaan hyvin koska uraanilla tuotetulla sähköllä tahkotaan voittoa jossakin suuressa maailmassa, jossa asuu oikeasti valaistuneita ja rikkaita ihmisiä. Tällä tietämyksellä taas omasta kotiseudustamme tulee maailman kaatopaikkan ikiajoiksi.

Uraanilla voi myös siististi tappaa ihmisen. Koko uraanin ihanuus nimittäin keksittiin juuri tappamisen sivutuotteena aivan kuin vahingossa, vahingossa kuten tippaleivät. Toki ensimmäinenkään käyttötarkoitus ei ole vielä päässyt unohtumaan. Riistaa uraanilla ei kannata nitistää, sillä silloin saaliin syöminen olisi epäterveellistä, mutta vihollisiahan ei syödä (mikä kyllä on aika uskomatonta haaskausta). Vihollisten nujertamiseen uraani on vallan mainio väline. Ja niin se vain on, että tänään tuo vielä sata vuotta sitten tuiki tuntematon aine on nyt hinnassa arvaamattomassa. Kyllä siinä tuollaisesta hätäpäissään kyhätystä kaupungista kannattaa luopua. Ja mikä on luopuissa, kalliiksihan tuo vain on tullut, virkamiehineen kaikkineen.

Tarvekalua ei uraanista saa, ei siitä voi veistää venettä, eikä se käy tilkkeeksi hirsiseinään ja lisäksi se on myrkyllistä kuin rietas. Mutta älä huoli, kun siitä kaikessa hiljaisuudessa, paksujen muurien takana mitään puhumattomana keittelee, niin kyllä kannattaa. Sellaisen uraanivoimalan rakentaminen on tosin hieman tyyristä, mutta kun saa puhuttua mukaan tarpeeksi monta vakavaraisempaa ja lyhytnäköistä maitokaupanomistajaa niin kyllä se siitä, homma pyörii ja kannattaa. Aluksi voi hyvinki tuntua siltä, että urakka kusee, mutta kun on vahvat muurit niin se suojaa kaiken. Niin ne ovat sitte kellot soineet Rovaniemelle. Ja kyllä ne on siellä rietasta elämää viettykki, haureutta ehkä harrastettu ja yötä myöten tanssittu. Ovat elänhe ko Sodomasa, tai melekein ko Kemijärvelä.

Jos kaupungin ikä jäi väkinäiseen viiteenkymmenen vuoteen, niin uraani edustaa todellista jatkuvuutta, ainakin itselleen. Se säilyy vaarallisena luonnossa kymmeniä tuhansia vuosia. Tuo on hyvä mittapuu sille kuinka vähän on aikaa edellisestä jääkaudesta, vajaat parikymmentä tuhansissa vuosissa. Eli urani siinä ei vielä olis moksiskhan, ja se kihisis ja pihisis vielä, sitä jatkuvaa vaarallisuuttaan ehkä vielä seuraavaan jääkauteen. Mikä olis kihissessä kun ei olis harmia teistä rovaniemeläisistä. Olette sitten niitä viimeisiä todistajia. Jotenkihan tämä on oikein teille: Vuotoksen hukuttajat, Kessin hakkaajat, Ounasjoen valjastajat ja kaikki te. Kääntykää vielä kerran katsomaan, te suolapatsaat.

Raakinavaara

Julkaissut raakinavaara

Eero Perunka Perunkajärvi 96900 Rovaniemi, Lapland eero.perunka@elisanet.fi tel. 358401772864 TARINAA Olen kerännyt tähän tiedot itsestäni parhaan tietämäni mukaan. Käsitelkää niitä varoen. Menneisyyteni ei siedä enempää epäjärjestystä. Synnyin kesäkuussa 1957 Rovaniemellä Kun synnyin ei kylätietämme vielä aurattu talvisin. Minä synnyin kesällä. Hiljakkoin löysin Viikosanomat-lehden päivältä jolloin olin miinus neljä kuukautta. Lehden kannessa oli Fagerholmin kuva ja teksti: -Terveisiä Moskovasta. En ollut vielä syntynyt, mutta lumi olikin maassa ja kylätie auraamatta. Koulut: Minun ikäluokkani kävi vielä kansakoulunsa kotikylän, silloin melko uudessa opinahjossa. Ahjo on sopiva nimitys koska pajavasaraa varmaankin tarvittiin. Kuulen vieläkin sen tamburiinin inhottavan äänen. Marssimme sisäurheilutunnit, jos emme pelanneet lentopalloa, josta tuli myöhemmin kylämme Perunkajärven tavaramerkki. Keskikoulun viimeisinä päivinä saimme kaikki a-nelosen, jossa luki, että lukio olisi tie ylempiin yhteiskuntaluokkiin. Minä ja kaverit päätimme välttää sen tien ja nuo luokat. Opiskelin metsuriksi. Myöhemmin kävin Lapin Kansankorkeakoulua vuoden. Erno Paasilinna, jota suuresti ihailin ja ihailen, oli myös käynyt LKK:n. Lukion kävin vasta tällä vuosituhannella. Kirjoitin ylioppilaaksi keväällä 2008. Ylemmät yhteiskuntaluokat ovat tänä aikana karanneet niin “ylös”, ettei niistä ole enää pelkoa. Ammatit: Kuten jo kerroin olen ammatiltani metsuri. Ammattia ei juuri enää tapaa kuin saarilla, Suomenlahden rannikolla. Hyvä niin, en jäänyt kaipaamaan. Nykyisin veistelen hirsitaloja, hoidan poroja sekä eräopastan. Ja! Kirjoitan itseäni ojentaen ja opettaen, aina jotakin pientä, mutta terävää. Elämä ja elämöinti: Olen tahtomattani kovin perunkalainen ja en edes perustele sitä. Tulkaa joskus katsomaan. Olen myös asunut, elänyt ja työskennellyt yli kymmenen vuotta elämästäni Saksassa. Ajattelen usein “auf Deutsch”, ja Saarland siellä Ranskan rajan pinnassa on minulle hyvin tärkeä. Täällä Suomessa minulla on kaksi poikaa, Mikko ja Max. Jos jälkimmäinen innostuu käyttämään äitinsä sukunimeä, hänestä tulee isona Max Jacobson. Harrastukset: Kirjallisuus ja kielet (ruotsi, saksa ja englanti). Olen Lapin tarinankerrontamestari 2008 ja borgesilainen ihminen, parhaimmillani ehkä lyhyehköissä novelleissa ja esseissä. Opiskelen kirjoittamista Jyväskylässä ja kulttuurihistoriaa Turussa sekä Rovaniemellä. Minua viehättää postmoderni ja kevätkesäisin käyn Sodankylän Kirjoittajakursseilla. Mottoni ovat: Nro 1. Se nukka mistä linnut tekevät pesänsä irtaantuu puun pinnasta kun puu vanhenee Kysymyksiä mistä pidän: Kun poliitikot nyt kerran ovat kaupan; miksi emme hanki heitä sieltä mistä heitä halvimmalla saa? kunnioittavasti: Eero Perunka, Perunkajärvi, Lapland

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: