Kämmäyksiä

KÄMMÄYKSIÄ

25,23 EUR, -1,86 EUR, -6,87 % olivat kriittisiä mittoja energiakonserni Eon’n osalta viime perjantailta ja minä lupaan, että myöhemmät luvut tässä taloudellis-poliittisessa tarkastelussa koskettavat vain jääkiekko tai jalkapallo tuloksia. Lukuja joista sinä lukija, ehkä lukujen asiantuntijana luet ilman minunkin avustustani, miten maa makaa tai pelaa ja miten energiakonserni E.on toteutti olemistaan perjantai iltapäivällä, Frankfurtin pörssin aikaa. Surkeaa, vai mitä? Osakkeenomistajien vuosikokouksessa torstaina oli kellossa toinen ääni ja melkein sadantuhannen sielun jättiläinen tuntui elävän kukoistuksensa huipulla vaikka ikää tuolla broilerilla onkin vasta vaivaiset kymmenen vuotta. No kömmähdyksiä sattuu toki mestareillekin ja sitten vielä Suomi hävisi siihen päälle maailmanmestaruuskisojen jääkiekko-ottelun Tanskalle 1-4, tuosta vain. Ikuisiksi uskotuilla totuuksilla on paha taipumus kämmätä juuri siinä ennen kivettymistään. Mitäänsanomattoman pieni kuin meidän teollisuusministerimme ja ehkä itsekin hieman mätä Tanska, näytti joskus yhdeksänkymmentäluvun alussa suurelle ja kauniille Saksalle kaapinpaikan eurooppalaisessa jalkapallossa. ”Deutschland, Deutschland, alles ist vorbei”, lauloivat tanskalaiset. Mestari yllätettiin housut kintuissa. Samoin taitaa olla tämän lahjomattomin tilastoin täysin korruptiosta vapaaksi rankatun suomalaisen lintukodon poliittisen eliitin suhteen. Yhtäkkiä onkin niin, että jokaisella nyrkkipajalla on omistuksessaan oma poliitikko, joka tottumuksesta ja meidän suostumuksellamme nimittää itseään kansanedustajaksi. Näitä edunvalvojia, joiden ammattinimike sisältää koomisen etuliitteen kansa, ei pidä sekoittaa lobbareihin koska lobbarit ovat erikseen ja heidän toimenkuvansa tarkempi erittely ei kuulu tähän vaatimattomasti, ilman kauppakorkean päästötodistusta, laadittuun selontekoon. Kansanedustajan toimi, joka ei sinänsä vaadi minkään laatuista tai tasoista koulutusta, ei kannata ilman tarpeeksi vakavaraista tausta- eli sponsorijoukkoa ja sellaiseksi ei nyt vain ole köyhähköstä, kaiken päivittäiseen kulutukseen ja puisevan leivän syöntiin tuhlaavasta kansasta. Jo statuksensa vuoksi, ja OECD tilastoja silmällä pitäen, on jokaisen kansanedustajan turvattava vakaampi rahoituspohja tuolle jännittävälle edunvalvontatoimelle Arkadianmäellä.

Ehkä kansanedustajalaitoksemme on nyt aivan väärissä käsissä? Ehkä vain aika on ajanut ohi tällaisten erilaisten ryhmittymien kirkasotsaisiin aatteisiin perustuvien instituutioiden ja on aika nostaa esiin tämän maan todelliset taustavoimat. Tiedän kuitenkin ja olen kuulut muutamien muidenkin tietävän, että konsernien, kuten vaikkapa tämän Eon’n, budjeteissa on taiteiden ja tieteiden ohella jokunen taala muun muassa korkeasti eettisten poliittisten toimien tukemiseksi ja tuo vihreä paperitöhnä ei vielä ole kenenkään itsetuntoa vaurioittanut sitä vastaanotettaessa. Itsetuntohan on mielenkiintoista ainetta, joka venyy ja elää sen mukaan millainen arvomaailma eli käyttöjärjestelmä kulloiseenkin poliittiseen toimijaan on sisään ladattu. Suomalaisen poliittisen eliitin taloudellista hapenottokykyä ja eettistä kestävyyttä luotaavan tutkimukseni alkajaisiksi tarkastelin saksalaisen energiakonsernin tämän vuoden toisen neljänneksen alkumetrien tuloskuntoa, koska toista ei taida olla ilman toista. Älkää nyt hyvät ihmiset käsittäkö väärin, minä en kuulu niihin jotka kivenkovaan väittävät, Suomen olevan vain vanha preussilaisen ulkopolitiikan luomus sen oman vaikutusvallan lisäämiseksi Pietarin hovin tanssiparkettien suuntaan ja Karjalan männiköiden omistusoikeuden suhteen, en toki. On vain niin, että jääkäriliike ja perinteet velvoittavat ja että tänään kanssakäyminen on enemmänkin taloudellista, enemmänkin suuren yhteisen asian eli markkinoiden hyväksi toisten kustannuksella, kuin avointa militaarista ekspansiota johonkin ilmansuuntaan verissäpäin.

Minun on aloitettava tämä kertomukseni seikkailuistani saksalaisen Kapitaalin mailla matkan melkeinpä loppupäästä, koska se kertoo ehkä enemmän feodaalisen ”torpparimme siellä meidän takaniityllä” -taustafilosofiasta, kuin tästä vuosisadasta tai vuosituhannesta. Torstai iltapäivänä, heti Eon’n turvallisuusgorillalauman ohitse kokoushallista ulos taaperrettuani, suuntasin Folkwang-museoon, saksalaisen modernin huippuluomukseen viime vuosisadan alkukymmeniltä. Museo sijaitsee kävelymatkan päässä vuoden 2010 Euroopan kulttuuripääkaupungin Essenin keskustasta ja minusta siinä on vissi perä mitä amerikkalainen kulttuurihistorioitsija Paul J. Sachs on joskus sanonut: ” Folkswang on maailman kaunein museo.” En ole kyllä eläissäni törmännyt tuollaiseen määrään taidetta, joka on tuttua jo siitä jokakodintietosanakirjan taideosasta. Nimiä, nimiä, nimiä ja van Gogh&Co mukana. Sisäänpääsymaksun vältin kuten kaikki jotka olivat käyttäneet sen päivin keskustellen tämän ”maailman kauneimman museon” rahoittajana toimivan Eon-konsernin tulevaisuudesta. Esittelyvideo kertoo, muutaman taidepiirien aina tunteneen salaisuuden ja natsiepookin erikoisten taide- ja taiteilijakohtaloiden ohella, että tämän puhtaan taiteen museon rahoittajana toimivan ”puhtaan energian tuottajan, Eon”.

Ympäristötietoisessa Saksassa likaisinkin eläjä tai toimija pyrkii olemaan puhtain pulmunen mitä siivet ovat koskaan kantaneet. Pulmunen on muuten käynyt niin kovin harvinaiseksi linnuksi meillä Lapissa päin, että ehkä ne ovat mustia tätä nykyä nekin. Itse asiassa mitä väliä sillä on, miltä kukin näyttää, kunhan ei tule siihen etupihalle likaisine saappaineen. Sitä se on tämä päivä. Minä kuitenkin osti punaisenristin kirpputorilta puhtaan paidan ja otin haasteen vastaan, kun kerran pyydettiin. Naiset rauhan puolesta-järjestö kustansi minut kuulemma mielellään vaikka Saksaan. Tuollaisen E.on -konsernin johdon tapaaminen on pohjoisen ihmiselle kuin vierailu sadun jättiläisen luona. Siinä on useampi yrittäjä jähmettynyt siirtolohkareeksi vaaran kylkeen, jos satuihin on kaikkiin uskominen.

Ydinvoiman vastaisten järjestöjen puolelta olivat hankkineet joskus näitä kriittisiä osakkeita ja sain hetken aikaa pitää osakevihkoa kädessäni ja puhua 180 osakkeen edestä. Onkohan muuten kukaan koskaan kysynyt tältä meidän koti-Moolokiltamme Nokialta, mitä mieltä he ovat mokomasta atomivoimasta tai uraanista? Nokia-konserni ei taida enää edes ymmärtää kysymystä, jos se esitettäisiin kielellä nimeltä suomi? Kovin ympäristö- ja ihmismyönteisen humaania imagoa he kuitenkin maailmalla rakentavat. Connectin people, you know! Hotelli, jonka saksalaiset ystävämme olivat ymmärtäväisesti osanneet varata aivan rautatieaseman lähettyviltä oli nimeltään Ibis ja sitä en kyllä suosittele kenellekään vaikka halpa se oli ja sijainti maalaispojalle juuri se oikea. Aamun aamiaisen jälkeen minut haettiin täsmällisesti kuten oli luvattu hotellin aulasta ja me ajoimme kokouspaikalle maanalaisella ja minulla oli siinä metrojunassa vähän niin kuin Liisalla ja Matilla.

Mies siinä metron pitkissä kiviportaissa, jolla oli punainen kravatti villapipo, osoittautui puheliaammaksi kuin hänen virkamies/revoluzer valeasunsa ensin antoi ymmärtää. Kokouspaikan edessä oli käynnissä mielipiteenvaihto, saksalaiseen vasta- ja vaihtoehtoliikkeen ja ohi marssivien osakesalkun omistajien välillä. Tuohon kulttuuriin olennaisena osana kuuluvat kysyvät julisteet ja nopeat terävät välihuomautukset. Minä seisoin siinä kevään tuulessa muistellen nuoruuteni vappumarsseja Rovaniemellä ja pitelin banderollia, jossa muistutettiin vuoden 1986 atomivoiemaonnettomuudesta. Mutta, kuinka hauraan vanhoissa käsissä saksalainen pääoma tänään onkaan! Kuinka ihmeessä kukaan, joka on sieltä raunioiden pulasta rakentanut ja vain rakentanut voi tänään etsiä jotakin muuta tapaa ajatella tai vaihtoehtoa, kuin vain aina vain sitä samaa tiiltä tiilen päälle jne? Sisälle kokoushalliin oli turvatarkastus kansainvälisen lentokentän luokkaa. Minulta he veivät Savukosken ja Keminmaan hillapurkit jotka olin ajatellut antaa E.on konsernijohdolle. No, ehkä nuo pienet viiden euron hillopurkit eivät olisi relevantti keino muutamia miljardeja liikuttavan johdon liikuttamiseen. Ja Matthias arveli jälkeenpäin hillon menevän parempaan tarkoitukseen vaihtoehtoliikkeen aamiaisella. Pitkästyä en puisevaksi arvellussa Eon’n kokouksessa ehtinyt ja konsernijohdon selonteko vuoden saavutuksista oli mielenkiintoista lukua toisensa jälkeen, mutta kun kerran lupasin ne luvut välttää niin parempi niin ja kuten pörssin tiedotteista saamme päivittäin lukea, niin jos jossakin on tehty markasta kaksi, niin täällä niitä oli tehty kolme – kuten nykyjohtajien kuuluukin.

Minulla on jo tietty tuntuma saksalaiseen vaihtoehtoliikkeeseen ja erityisesti atomivoiman vastainen toiminta on minulle tuttua jo hyvin varhaisesta vaiheesta, aina kahdeksankymmentäluvun alusta saakka. Työskentelin tuohon aikaan metsurina pohjois-Saksassa ja keikkatöissä tulee aina vastaan kaikenlaista. ”Gorleben” ja ”Gorleben soll leben” olivat kevään ja kesän 1980 kuumia tunnuksia Saksassa. Atomijätteen loppusijoituspaikaksi kaavaillun Gorlebenin alueella sijainneen metsän kaatoivat suomalaiset metsurit. Sinä kesänä autobaanojen betonikaiteet oli koristeltu vaatimuksin Gorlebenin säilyttämisen puolesta. En itse ollut mukana tuolla työmaalla, mutta kertomukset savotasta, jossa ”kuljeskeli ympäriinsä rumpua päristeleviä pitkätukkaisia nuoria miehiä ja viehättäviä mutta vihaisia saksalaistyttöjä”, kulkivat suomalaisten metsureiden keskuudessa vielä monta vuotta jälkeen päinkin. Rummunlyöntejä Gorlebenin ja Freie Republik Wentlandin puolesta. Myöhemminhän olemme tulleet huomaamaan että työt jotka vaativat jonkinlaista arvomaailman puntarointia lykätään mielellään ulkomaalaisten suoritettavaksi. Heillä ei useinkaan ole minkäänlaista käsitystä mitä he oikeastaan ovat tekemässä.

Kriittistä osakkeenomistajarintamaa edustivat E.on’n kokouksessa Urgewald-liikkeen ympärille järjestäytyneet voimat. Kovin puhtaan valkoiset eivät Eon’n liivit kuitenkaan taida olla kotona Saksassakaan, mitä enrgiantuottamisen keinoihin tulee. Konserni sinnittelee vanhojen hiilivoimaloidensa sulkemisen kanssa ja prosenttiluvut mitä he esittävät perustuvat pääosiltaan filosofiaan siitä, kuinka viime vuona hukkasin housut ja nyt vain paidan. ”Dreckscleudern” on sellainen hiilivoimala erään meidän rintamamme ulkopuolelta tuleman kriittisen osakkeenomistajan mielipide. Tuosta puhtoisesta naamiostaan huolimatta tämä konsernimme taitaa kuitenkin tähdätä vain yhteen – voittoon.

Matthias Eickhoff, Münsteristä, kaupungista missä kolmakymmenvuotinensota 1648 sai viimeinkin päätepisteen rauhansopimuksensa alle, muistuttaa konsernijohtoa siitä kuinka huhtikuussa kaksi ongelmaydinvoimalaa yhdistäneeseen ihmisketjumielenilmaisuun osallistui 150 000 ihmistä. Jääkiekko-ottelua Saksa-USA oli, Schalken stadionilla Gelsenkirchenissä perjantaina, seuraamassa noin 75 000 katsojaa, se taisi olla maailmanennätys lajiaan. Ihmiset haluavat eroon atomivoimaloista ja hiilivoimaloista, mutta jättiläiskonsernit haluaisivat puhaltaa niihin henkeä vielä hautajaisten jälkeenkin.

Enhän minä ainoa ulkomailta Saksaan matkustanut Eon’n toimintaan tyytymätön ole. Ystäväni luonnonsuojeluaktivisti Rashid Alimov Ecoperestroikasta ihmetteli Nuklearservicen toimia Venäjällä. Puoliksi Eon’n omistama firma haluaa rakentaa välilanssin käytetyille polttoainesauvoille, joille venäläisilläkään ei ole juuri käyttöreseptiä. Minusta alkaa vaikuttaa siltä, että meillä Suomessa on tuota uskoa tähän ydinvoimaan ja sen huolettomuuteen kuin nokialaisella putkimiehellä putkiin. Pääasia, että liitos pitää – sisältö on aivan sama. ”Pahoittelemme myöhästymisestä aiheutuvaa haittaa”, on toimiva anteeksipyyntö, jonka voi liittää joka kuulutuksen ja jokaisen kämmäämisen jälkeen. Hävitä nyt Tanskalle! ” Hän, joka pitää kiinni hiilivoimaloista kotona Saksassa ja atomivoimasta ulkomailla on vanhan teknologian vanki”, sanoo Urgewaldin toiminnanjohtaja Heffa Schücking . Silmänpesuksi nimittävät Urgewald’n ihmiset Eon’n slogania ”Energiatulevaisuus ajateltuna uusiksi”, ja he osoittavat Eon’n atomikurssin johtavan yhteiskunnan jakautumisprosessin kiihtymiseen.

Minä pidän puheen jonka Urgewald referoi tiedotteessaan näin: Der Rentierzüchter Eero Perunka lebt im Norden Finnlands, wo Fennovoima (34% E.ON) in Simo oder Pyhäjoki ein neues Atomkraftwerk bauen will. „Fennovoima hat nach dem Eingeständnis von E.ON-Aufsichtsratschef Hartmann vom letzten Jahr keinerlei Konzept für die Behandlung der radioaktiven Abfälle und will trotzdem ein Atomkraftwerk bauen, das ist unverantwortlich. Gerade bei uns in Lappland leben viele Menschen von der Natur. Unser Lebensstil ist durch den AKW-Betrieb und den radioaktiven Abfall massiv bedroht, das möchten wir den Aktionären heute klar machen“, erklärt Perunka.
Täytyy kyllä tunnustaa että hassu tunne puhua ihmisille, joiden tiesi monienkin sijoittaneen osakkeisiinsa säästönsä ja toiveensa, mutta joskus vain on näin ja siinä kohtaa missä kysyin uudelta konserninjohtaja Teysseniltä; kuinka hän suhtautuu atomivoimalan rakentamiseen jos jäteongelmaa ei ole lopullisesti mitenkään selvitetty; olin kuulevinani suosionosoituksia myös osakkeenomistajien yli kaksituhatpäisestä joukosta.

Eero Perunka.
Puhe E.on kokoukseen

Meine Damen und Herren!

Mein Name ist Eero Perunka und ich komme aus Finnland. Ich wohne im Dorf Perunkajärvi, zwanzig Kilometer nördlich vom Polarkreis. Meine Familie bewohnt das Dorf seit Generationen und schon immer sind wir Rentierbauern gewesen, so auch ich.

Ich bin hier nach Essen gekommen, weil der Konzern Fennovoima ein Atomkraftwerk bei uns bauen will. E.ON besitzt einen großen Anteil an Fennovoima, sogar den entscheidenden Teil. Das Bau eines Atomkraftwerks im Simo, hundert Kilometer südlich von mir gefährdet meine Existenz da oben im Norden – und vieler anderer Menschen.

Wo ich wohne, hat man noch etwas von den einst großen Naturwäldern, den sauberen Seen und der Ruhe – Ruhe sich mit der Welt zu unterhalten. Wir sind nicht so sehr reich da oben in Lappland, wir haben zwar viel Raum, aber wenig Geld und ich kann euch ziemlich sicher sagen, dass ich der ärmste Teufel in diesem Raum bin, wenn sich nicht derjenige hier befindet, der die Schnapsidee hatte, ein Atomkraftwerk in Lappland zu bauen.

Wir Rentierbesitzer in Lappland begrüßen alle Pläne und Tätigkeiten, welchen im Gleichklang der Natur folgen. Wir sind keine Feinde von E.on und wir würden sogar mit Freude mögliche Projekte mit Wind-, Bio- oder mit sonstigen umweltfreundlichen Energiegewinnungsmethoden begrüßen. Fennovoima und E.on wollen aber den Uranabbau in Gang setzen und ein Atomkraftwerk in Lappland bauen. Das gefährdet unsere Existenz und auch die Existenz unserer Kinder.

Unsere Wälder waren mal groß, jetzt sind sie licht geworden. Die finnische Papierindustrie hat ihre Spuren hinterlassen, aber noch immer braucht sie mehr und angeblich billige Energie. Die Papierindustrie lebt auf unsere Kosten und ihretwegen wollen Fennovoima und EON ein Atomkraftwerk in Lappland bauen. Die finnische Wälder wachsen aber sehr langsam und die alten Naturwälder, wo es noch Holz gab, sind schon längst Geschichte. Wozu braucht man bei uns Atomenergie, wenn die letzten Papiermühlen schon bald unrentabel sind?

Wir sind nicht viele, aber wir sind zäh – zäh wie Rentierleder und das werdet ihr merken. Die knapp 200 000 Einwohner Lapplands brauchen kein Atomkraftwerk und
Uranabbau brauchen sie noch weniger.

Wir sind gezwungen zusammen zu halten, wir Rentiermänner und Frauen. Wir haben immer die Verantwortung zusammen getragen, wenn unsere Rentiere etwa Schaden angerichtet haben. Das verlangen wir auch von der Atomindustrie. Die Atomindustrie hat bei uns noch eine offene Rechnung liegen und die heißt Tschernobyl. Noch heute müssen wir die Kosten von euren Machenschaften tragen. Seit 1986 kämpfen wir mit allen möglichen Folgen der radioaktiven Verstrahlung von damals. Die Preise des Fleisches haben sich seit dem Atomunfall damals noch nicht erholt.

Liebe Aktionäre, wollen Sie wirklich, dass unsere Kinder und eure Kinder weiter im der Schatten der Atomindustrie leben müssen? Sagen Sie Nein zu einer Beteiligung von EON an einem finnischen Atomkraftwerk!

Ich möchte heute auch einige Fragen an den Vorstand stellen:

1.Wie viel soll das Atomkraftwerk in Finnland kosten?
2.Welche Konsequenzen haben sie aus dem Desaster beim Bau des Atomkraftwerks Olkiluoto 3 gezogen (längere Bauzeit, Kostenexplosion, technische Probleme)?
3.Wie viel Strom aus Ihrem neuen Atomkraftwerk soll in Finnland bleiben, wie viel soll exportiert werden (und wohin)?
4.Warum haben Sie überhaupt Lappland als Standort für Ihr Atomkraftwerk ausgewählt? Rechnen Sie dort mit weniger Widerstand, weil nur wenige Menchen dort wohnen?
5.Letztes Jahr hat Ihr Aufsichtsratschef, Herr Hartmann, erklärt, EON wisse nicht, wohin der Atommüll aus dem neuen Atomkraftwerk soll. Wissen Sie dieses Jahr schon mehr?
6.Halten Sie es für verantwortlich, ein Atomkraftwerk zu bauen, ohne vorher die Frage der Endlagerung für den Atommüll geklärt zu haben?
7.Dürften Sie auch in Deutschland ein Atomkraftwerk mitten in ein Naturschutzgebiet bauen?
8.SOKLI und Uran
9.STUK finnische Strahlenschützbehörde und EON ?
10.

Puhe E.on kokouksessa 6.5.2010

Hyvät naiset ja herrat !

Minun nimeni on Eero Perunka ja minä tulen Suomesta. Asun kaksikymmentä kilometriä napapiirin pohjoispuolella, kylässä nimeltä Perunkajärvi. Minun sukuni asuu kylässä jo sukupolvien ajan ja meidän elinkeinomme on ollut paljolti poronhoidossa, niin myös minun.

Olen tullut tänne Esseniin koska Fennovoima haluaa rakentaa atomivoimalan lähelle kotiseutuani ja Eon on yksi Fennovoiman merkittävimmistä omistajista. Atomivoimalan rakentaminen sata kilometriä etelään asuinalueeltani vaarantaa minun sekä useiden muiden ihmisten elinmahdollisuudet alueella.

Siellä pohjoisessa missä minä asun on vielä olemassa hieman niistä joskus suurista metsistä ja puhtaista järvistä sekä rauha – rauha käydä vuoropuhelua maailman kanssa. Me emme ole kovin rikkaita siellä kaukana ylhäällä Lapissa. Meillä on kyllä paljon tilaa, mutta vähän rahaa. Voin vakuuttaa teille olevani köyhin meistä kaikista täällä paikalla olijoista, jos täällä ei satu istumaan hän joka keksi tuon ajatuksen, rakentaa atomivoimala Lappiin.

Me Lapin poronomistajat tervehdimme kaikkia sellaisia suunnitelmia toimia, jotka perustuvat luonnon tasapainon säilyttämiselle. Me emme ole E.on’n vihollisia ja me tuemme mielellämme kaikkia tuuli- ja biovoima sekä muita ympäristöystävällisiä energiantuotantomuotoja. Fennovoima ja E.on haluavat kuitenkin aloittaa uraanin hyödyntämisen Lapissa ja rakentaa atomivoimalan Simoon. E.on’n toiminta vaarantaa meidän ja meidän lastemme elinmahdollisuudet.

Meidän luonnonmetsämme olivat joskus laajat, mutta nyt ne ovat käyneet harvoiksi ja vähiksi. Lapin metsissä on helppo huomata suomalaisen paperiteollisuuden jäljet ja nyt se haluaa vielä lisää muka halvempaa energiaa. Paperiteollisuus on tottunut elämään meidän lappilaisten kustannuksella ja sille haluavat Fennovoima ja E.on yhdessä rakentaa atomivoimalan. Suomen metsät kastavat kuitenkin hitaasti ja vanhat pohjoiset luonnonmetsät, joissa vielä oli ilmaista raaka-ainetta paperiteollisuudelle, ovat kohta vain historiaa. Miksi me tarvitsisimme atomienergiaa kun viimeiset paperitehtaat kuitenkin kohta ovat kannattamattomia?

Meitä ei ole kovin monta, mutta me olemme sitkaita – sitkaista kuin poronnahka ja sen te tulette huomaamaan. Kaksisataatuhatta lappilaista eivät tarvitse atomivoimalaa – uraanikaivoksia vielä vähemmän.

Meidän on aina pitänyt pitää yhtä poronhoidossa, meidän poromiesten ja poronaisten. Olemme aina vastanneet yhdessä porojemme aiheuttamista vahingoista. Me vaadimme yhteistä vastuuta myös atomivoimateollisuudelta. Atomivoimateollisuudella on suoritettavanaan vielä avoin lasku meillä päin ja sen laskun nimi on Tschernobyl. Vielä tänäänkin meillä on kannettavanamme teidän tekemienne virheiden seuraukset. Vuoden 1986 kevään atomivoimalaonnettomuuden seurauksen näkyvät poronlihan tuottajahinnassa vielä tänäänkin.

Hyvät osakkeenomistajat haluatteko te todellakin, että meidän lapsemme ja teidän lapsenne joutuvat elämään yhä edelleen atomiteollisuuden varjossa. Kieltäkää E.on’n osallistumasta suomalaisten atomivoimaloiden rakentamiseen!

Haluan esittää myös muutaman kysymyksen konsernin johdolle:

1.)Kuinka paljon Simon ydinvoimala maksaa?
2.)Mitä johtopäätöksiä olette Olkiluoto III:n rakennusvaiheiden epäonnistumisista tehneet?
3.)Kuinka paljon mahdollisen atomivoimalanne sähköstä jäisi Suomeen ja minkä verran sitä vietäisiin ulkomaille ja mihin?
4.)Miksi ylipäätään valitsitte atomivoimalarakennuksen kohteeksi nimenomaan Lapin? Laskitteko väestön harvalukuisuuden aiheuttavan vähemmän vastarintaa?
5.)Onko teidän mielestänne vastuullista rakentaa atomivoimalaa ennen kuin atomijätteen loppusijoituspaikka on selvitetty?
6.)Lapissa etsitään uraania. Osallistuuko E.on tähän toimintaan?

En ollut tyytyväinen herra Teyssenin vastauksiin, en tietenkään. Viimeiseksi jääneessä kriittisten osakkeenomistajien puheenvuorossa kysyin toiseen kertaan loppusijoituksesta ja Eon’n ja STUK’n suhteesta, en saanut mielestäni vieläkään tyydyttävää vastausta ja maalimamme eivät kohdanneet herra Teyssenin kanssa. Ei rahtuakaan insinöörinyksinkertaisen Teyssenin monisanaisten lauseidensa välistä saattoi kuulla seuraavan viestin, tai ainakin minä sen näin luin: Suomessa on hallitus joka on ladattu ydinvoimaoptimismilla ja itsepä olette edustajanne valinneet, oma kämmäys.

Mainokset

Posliinipiippu

Tämä urakka ei valmistu koskaan. Jo toista kuukautta isäntä istuu ilkosillaan futonilla keskellä huoneistoa ja ravitsee itseään pelkillä muoviin sullotuilla elintarvikeväreillä. Ruuantähteitä lojuu futonin päälle levitetyllä turkkilaismatolla. Vahtonen tapaa tuoda isännän lounaan aamulla töihin tullessaan. Kukaan ei henno kertoa Kakelle, että vaikka kissa olisi sille hyvä – aivan vain noin niin kuin siisteyskasvattajana. Kake, tai Carl, sattuu olemaan tätä vanhaa Carssoneiden posliinisukua – aloittaneet piipuilla joskus 1700-luvulla. Suvun toimesta Kake on ohjattu tähän sikarikkaan ja dementoituneen isotätinsä omistamaan luukkuun. Suku haluaa tehdä Kakesta sellaisen mustan lampaan, kuin kaikilla on. Luukku jäisi sitten viimein Carlille – näin Kakelle on vakuutettu. Kuluneet vuodet Kake oli keskittynyt säteilemään ympärilleen positiivista energiaa futoniltaan Eirasta. Se kun sattuu olemaan tätä vanhaa posliinisukua – aloittaneet piipuilla joskus 1700-luvulla:

– Odottelen tässä, että mustanafgaanin vaikutus lakkaa.
– Lakkaa satamasta, lakkaa satamasta. Se on melkein kuin yhdestä Marquesin romaanista, jossa yksi nainen kertoo lähtevänsä vasta kun sade lakkaa, ja sitten se sataakin kaksi vuotta. Hauskaa joukkoa muuten nuo afgaanit, kuljeksivat petivaatteissaan päivät pitkät. Sinäkin voisit joskus kokeilla pukeutumista. Verhoutuisit vaikka naulaliiviin ja kantelisit sitten vaikka kirjoja sen taskuissa.
– Sinä ja sinun iän ikuiset kirjasi. Haluatko kupin teetä puuseppä?

Vahtosta oli paiskattu puusepän ammatilla ja ammatti asettui lähes päivittäin Vahtosen todellisten kykyjen ja osaamisen tielle. Vahtonen ajatteli, että ammatinvalinnassa oli jotain samaa kuin jos sinulle synnytyslaitoksella arvottaisiin sopiva äiti. Eiran remontissa ilmeni sosiaalisen kanssakäymisen hauska taustapuoli; Vahtonen oli renki ja nautti päivittäin omistamisen ja maksamisen ikeessä kamppailevan isäntänsä rimpuilusta. Vahtonen oli renki (der Knecht aus Überzeugung), eikä täysin syytön asemaansa. Pimein remontein hän vältti elatusmaksujen laajan suon:

– Minulla on Kuubassa poika.
– Mitä sinä olet vetäny? Sieniäkö? Ole hyvä mies varovainen.
– Eiku aivan tosi. Poika. Poikaa!
– No miten?
– Niin mitä miten?
– Niin sinäkö siellä – vaiko hän täällä?
– Ai poikako?
– Eiku, miten te panitte sen hemmetin pojan alulle? Siis missä? Tietääkseni sinä et ole käynyt kuin kerran Murmanskissa ja sieltäkin toit vain tippurin x-vaimollesi.                         – Mustaa teetä? Ai niin, tietysti mustaa ja hunajaa.

Kakea vaivaa dementian tapainen lähimuistin ajoittainen häiriötila, joka ei ole kovin yleistä Suomessa, mutta sitäkin suositumpaa vaikkapa Hollannissa. Puuseppä Vahtosta kiehtoi tavattomasti ajatus, nähdä kerran ne lautat, joilla Kaken ajatuksia kuljeteltiin. Eivät ne mitään kovin hektisiä gondoleja olleet. Tarkemmin ajatellen Vahtosenkin muisti koostui vain puolitotuuksista:

– Minä taisin tartuttaa sen myös siihen ruotsalaistyttöön.
– Jaa, jaa. Ja arvaahan, kuka sen sitten sai?
– Älä! Puhutaan jostakin muusta – vaikka siitä pojasta. Se on kuule kustannustoimittaja Kuubassa ja kutsuu mut perheensä luokse sinne Kuubaan. Mä aion viedä sille suomalaisen kiven.
– Mitä vittua, kiven?
– Koko tuotannon.

UMTS-gradu on nyt online

Tässä linkki yhä ajankohtaiseen graduun vuodelta 2015. Uusliberalismin ja suunnitelmattomuuden kehitys elinympäristössämme jatkuu hellittämättömänä. https://www.academia.edu/26246372/Informaatioteknologian_millennium_ja_Soneran_UMTS-huuto_Saksassa_vuonna_2000

Akillee ja kilpikonna

Borgesia etsimässä

Hiiltä ja hiilenpölyä oli kaikkialla. Ruskohiilen tuoksu hallitsi Harz-vuoriston itäpuolen pikkukaupunkeja. Tuoksu hallitsee jopa muistikuviani tuolta ajalta reaalisosialismin iltahämärästä. Olin eksyillyt rahan perässä keikkatöihin Itä-Saksaan. Elettiin 80-luvun loppupuolta.
Eräänä syksyisenä sunnuntaina kiertelin aikaa tappaen Blankenburgin keskiaikaisia mukulakivikatuja. Pienen kirjakaupan näyteikkunasta silmiini osui Jorge Luis Borgesin kirja, Ikuinen kilpajuoksu Akilleen ja kilpikonnan välillä. Arkki-idealisti Borges tieteellisen maailmankatsomuksen maassa yllättää hieman! Päätin hankkia kirjan heti huomenna. Hiilenpölyisestä näyteikkunasta heijastuivat viereeni seisahtuneen vanhahkon herrasmiehen uurteiset kasvot. Katseemme kohtasivat ikkunan peilissä, kuin salaisuuden jakaen.
Borges on niin omituinen, että tänä aikana, jolloin kirja on muhkea hyllyn täyte ja sen tarina painiskelee satoja sivuja elämäntuskassa, Borges sisällyttää kaikki ”universumin pisteet” muutaman sivun novelliinsa. Novelli ja essee sekoittuvat Borgesin tuotannossa kuten totuus ja valhe, jotka ovat hänelle vain tarinan kaksi potentiaalista tekijää ja alistuvat sen juonelle. Esseestä, jossa hän käsittelee ihailemaansa kirjailijaa ja tämän fantasiatarinoiden rakennetta, käykin ilmi, että kohde lienee itse Borges!
Omasta mielestäni luen paljon. Borges on lukenut ärsyttävän paljon! Nykytaiteesta on sanottu, että katsoja osallistuu sen tekemiseen, ja samoin on Borgesin novellien ja esseiden laita. Niiden monikerroksisuus, intertekstuaalisuus ja muodon tiiviys jättävät lukijalle rutkasti töitä. Kaipaan lukemaltani tekstiltä ajallista kestävyyttä ja sitä että se tuntuu käsityöltä. Hyvä teksti ei ole valmiiksi maustettua elokuvakäsikirjoitusta, ei liioin selittele ja se haastaa lukijan. Borgesin anarkistista ajattelun labyrinttia seuraava lyhyt novelli voi houkutella sinut pariinsa vielä kolmenkymmenen vuoden jälkeen ja luettuasi sen löydät itsesi lähtökohdasta.
Kun argentiinalaisen Jorge Luis Borgesin syntymästä oli 1999 kulunut sata vuotta, kerrotaan juhlallisuuksiin osallistuneen vähäisen, mutta sitäkin vannoutuneemman joukon salaisuuden jakajia. Borgesilaisuus, kuten me borgesilaiset sitä kutsumme, pitää sisällään taipumuksen epäilevään ajatteluun ja totuttujen oppien kyseenalaistamiseen, erityisesti olemisen ja ajan suhteen. Ehkä kirjailijan 1986 tapahtunut poismenokin on meille vielä epäilyn kohde.
Ajan ja olemisen mahdollisuuksien haarautuminen useiksi rinnakkaisiksi mahdollisuuksiksi on Borgesin novellien pääteemoja. Hämärät viittaukset peileihin ja inhimillistetyt ajan ja paikan labyrintit nousevat yhä uudelleen esiin, niin hänen novelleissaan, esseissään kuin runoissaankin. Borgesin uskonnollis-mystis-filosofisista- teemoista poikkeavat varhaiset yksityisetsiväparodiat: Don Isidoro Barodin tutkimukset. Ne hän julkaisi yhteistyössä maanmiehensä Bioy Cesareksen kanssa buenosairesilaisessa lehdessä. Tarinoiden ykityisetsivä Don Isidoro Barodi istuu poliittista linnatuomiota ja ratkoo asiakkaittensa pulmia pelkkien päätelmien avulla, kiven sisästä.
Suomeksi Jorge Luis Borgesiin tutustuminen kannattaa aloittaa Matti Rossin suomennoksesta Haarautuvien polkujen puutarha, ja jos vain jostakin vielä onnistuu löytämään Kolmas maailma -antologian, sielläkin on kolme Borgesin novellia. Tuoreempia, kirjailijan sokeutumisen (1953) jälkeisiä novelleja on kokoelmassa Hiekkakirja, Pentti Saaritsan suomentamana. Levoton Etelä-Amerikan arkipäivä ja politiikka kuvastuvat Hiekkakirja – teoksen alkupään novelleista, mutta saavat kuitenkin borgesilaisia muotoja tehtäväänsä täyttävine tikareineen ja lakonisine väkivallan toteamisineen. Vaikka Borgesin tuotanto pääasiallisesti onkin novellia ja esseetä, tai jotakin siltä väliltä, on häneltä käännetty myös runoja. Peilin edessä ja takana – kokoelma on Pentti Saaritsan suomentama.
Poliittisimpina kannanottoina Borgesilta voidaan pitää hänen lausumiaan Falkland-saarten sodasta Englannin ja Argentinan välillä: ”Kaksi kaljua miestä tappelee kammasta” tai ihanan anarkistista visiota: ”Uskon, että aikaa myöten me ansaitsemme sen, että vapaudumme kaikista hallituksista”. Borgesin novelleista ehkä kuuluisin on Tlön, Uqbar, Orbis Tertius, jossa salaperäisen mielikuvitusmaailman Tlönin oloja kuvaava yksityiskohtainen ensyklopedia muuttaa maailman uudeksi Tlöniksi. Borgesin 40-luvun novellin on ajateltu kuvaavan aikansa totalitaarisia aatteita, jotka pyrkivät luomaan keinotekoista järjestystä ja muuttamaan todellisuuden omaksi kuvakseen. Tlönin maailma muuttaa kaoottista maailmaamme sen sisältä, eläen rinnan maailmamme kanssa. Novelli löytyy Kolmas maailma – antologiasta.
Borgesin työt ovat mielen ja ajattelun kirjaamista, ja niiden muoto saa lukijan aktiiviseksi tarinan kanssakertojaksi. ”Jokainen joka lukee Shakespearen säkeen on Shakespeare”, sanoo Borges. Oma näkemykseni Tlönin suhteen on, ettei Borges utopiallaan vaivautunut kuvaamaan mitään universaalisti niin merkityksetöntä kuin oman vuosisatansa poliittiset aatteet. Taka-alalta vaikuttajana Borgesia kiinnosti enemmänkin maailman muuttaminen borgesilaiseksi. Ehkä Tlön onkin Borges.

Borgesin novellien ja esseiden lukemiseen on parasta suhtautua niiden aiheita kevytmielisemmin. Mielinovellissani Teologit uskonnollinen teema alistuu kirjailijan kerettiläiselle mielikuvitukselle. Kahden dogmaatikon, Josef Arimetialaisen ja Josef Pannonialaisen, välisessä kamppailussa keskiajan Euroopassa toisen kohtalona on noitarovio ja toisen tappaa salama. Borges jää pohtimaan Jumalan mahdollista osuutta asiaan ja sitä sekoittiko Korkein ehkä henkilöt vai olivatko nämä Hänelle yksi ja sama.
Nykypäivän kirjallisuuden yksi silmäänpistävimpiä piirteitä on sen ominaisuus täyttää kirjahyllyt. Borgesin muutaman sivun esseet ja novellit ovat vallanneet sen tilan, jossa kirjallisuutta luodaan. Kun luet tanskalaista Peter Høegiä ja hänen mainiota Pimeyden olemus – novellikokoelmaasa, hiertää mielessäsi tietty tuttuus, ja Borgesin tuntijaksi Høeg kirjan viimeisessä novellissa tunnustautuukin. Hänen Nainen ja apina – teoksensa on jo sitten teemaltaankin aivan tlöniläinen. Myös Italo Calvino esseekokoelmassaan Kuusi muistiota seuraavalle vuosituhannelle ylistää Borgesin kirjallisen näkijän kykyjä.
En koskaan tullut hankkineeksi tuota kirjaa Ikuinen kilpajuoksu Akilleen ja kilpikonnan välillä DDR:stä. En ole löytänyt sen nimistä kirjaa Jorge Luis Borgesilta. Joskus ajattelen uneksineeni kirjan ja Blankenburgin keskiaikaiset mukulakivikadut. DDR oli todellisena olemassa, ja minä asuin siellä hetken aikaa. Nyt se löytyy enää tarinoista. Uneksinko myös nuo vanhan miehen uurteiset kasvot näyteikkunan hiilenpölyiseen peiliin? Niiden sameassa katseessa oli ehkä jotakin tuttua? Todellisuus ja tarinat näyttävät ajan myötä haarautuvan ja sekoittuvan ihmismielen puutarhassa: poluiksi, labyrinteiksi ja shakkilaudaksi, jolla myös tekemättömät siirrot ovat yhtä arvokkaita kuin tehdyt.

Raakinavaara

Raakinavaara ei ole sitä kaikkein notkeinta ja illalla-sillalla-suomea. Raakinavaara tuntuu korvarustossa. Raakinavaara jakaa vedet Ounas- ja Kemijokeen. Kumpikin niistä saa vain sen mitä täältä annetaan. Raakinavaaraan perusajatus ei seuraa mainstreamia eikä anna periksi uusimmille muotivirtauksille vaan aikansa niitä tarkkailtuaan antaa useimman virrata ohitseen.
Asenteemme on satiirinen sillä: Vintillä olisi toki ollut rutkasti leipää – mutta kakarat mokomat söivät portaat.

de Maupertuis 1735-36. Gradmätningsexpeditionen: återfärden. Del V: VI

En kommetar till Maubertius resa kan man läsä från Voltaires ”Mikromegas” -novelle. Den novelle kan man betrakta också delvis som posthumanistiska ansikt till mänslika världen.

SouthSaamiHistory

”Återfärden tog ännu längre tid. Eftersom det medförda renlavsförrådet var helt uppätet måste renarna ideligen stanna och söka föda. När snön är lös, vilket är fallet ända fram till vårens inbrott, kan renen själv, trots djup snö, på ett ögonblick gräva sig en grop med fötterna och sopa undan snön åt alla håll så att den når ned till renlaven på marken. Det påstås att renarna har en särskild instinkt som gör att de ofelbart kan spåra renlaven under snön och att de aldrig missar var de skall gräva sin grop, men snöförhållandena nu hindrade mig att kontrollera om detta var sant eller inte.” ”Så snart snöytan smälts av solens varma strålar kommer frosten, som nu var fallet, och fryser till ytan så att skare bildas. Den kan bli så stark att den bär människor, renar och till och med hästar, men blir den så stark är det omöjligt för…

View original post 377 more words

KANSANVAARA

Vettä tulee maahan saakka ja EU-pilvilinna yrittää sovittaa orjamarkkinoihin perustuvaa talouspolitiikkaansa niemimaan joka nurkkaan. Kreikan vasemmistolainen hallitus taistelee Saksan pankkien harjoittamaa ”Anschluss”-politiikkaa vastaan. Ukrainalaista fastijunttaa Kievissä Unioni kyllä tukee raudalla ja rahalla, mutta Kreikan kansanäänestyksen Unionin lainaehdoista se tuomitsee. Samaan aikaan Kreikan ”onassisten” anastamat miljardit on turvassa kuin takavuosien hammaskulta näiden uusien ”akselivaltojen” pimeissä bunkkereissa Sveitsissä, Lichtensteinissa tai jossakin muualla. Suomessa olemme tällä kehityksen tiellä hyvää vauhtia ja omalle fenno-oligarkillemme, tälle Sipilälle, avataan par’aikaa verotonta laajakaistaa: Talousrikoksia tutkivaa henkilökuntaa siirretään, jos ei nyt mellakkapoliisiin, niin ainakin kilometritehtaalle. Niin, ehkä tämän ”lässylässyn” takaa tulisi kaivaa esiin se mitä halusin sanoa: Julkisten rakenteiden yksityistämisellä luotu riiston, rosvouksen ja rehvastelun ilmapiiriä olisi syytä tarkastella nyt todella kriittisesti. Palvelu(=työ/toiminta/jonkun toimeentulo) siellä missä se ei tuota yksityiselle ”palveluntarjoajalle” VOITTOA, ei ole mielekästä. Aivan järkeenkäypä homma. Ennen lusikka vietiin kuitenkin suuhun ajattelematta toimenpiteen mahdollista ”voittomarginaalia”. Tämän nykyisen sss?-hallituksen aikana hyvinvointiyhteiskunta(näin tämä juttu taitaa palata takaisin Kreikkaan ja kauas antiikkiin?) jää tietysti yhtä kaukaiseksi tulevaisuuden utopiaksi kuin tasa-arvo, joka ei muutamien pyynnöstä kuulemma koskaan toteudu ;[

MT & EU

O..ommentit,…joskus näihin härskeimppiin Pohjanmaan ja Satakunnan isäntien pirttirenkien aatoksiin on sanottava jotakin heti kylmiltään. Lauri Kontro pitäää hyvin suojeluskuntahenkistä kolumniaan MT:ssä. Kommenttimme siihe julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa, ja se on IHME!

L.Kontro: ”Venäläiset ryyppäävät sen vodkan mieluusti itse. EU:n pakotteet ovat myös valikoivia. Ranskalaiset saavat viedä Venäjälle lentotukialuksia, mutta Suomi ei voi viedä maitoa.”

– Voi Kade, että vodkaa, mutta ei maitoa! Eurooppa on pikkusormen kokoinen – Venäjä taas kämmenen mittainen. Ei ikinä näillä pakotteilla tehdä kuin varhaista hallaa Suomen soisille pelloille, mutta kun MTK&Co on Bryssel-riippuvainen, niin nyt voi herra Kontro vanhan kansanviisauden tapaan: ”Elää kuin Ranskan kuningas – istua saunan lauteilla ja syödä voita lusikalla.” Bon Appetit!
Kirjoittanut Raakinavaara , 2 syyskuu 2014 07:50

Veljeni hevonen

Minun veljeni on markkinointipäällikkö suuressa monialakonsernissa. Yritys ajetaan kohta alas ja myydään eniten tarjoavalle amerikkalaiselle. Veljeni on jo järjestänyt kaupat. Niin on siistimpää veljeni sanoo, ei kantaudu kuraa sisälle ja voi keskittyä oleelliseen. Heillä menee huonosti, mutta minun veljelläni pyyhkii loistavasti. Vaimo purjehtii jossakin ja lapset ratsastavat vaikka minun veljeni ei ymmärrä hevosista mitään, ei ole koskaan ymmärtänyt.

Sille konsernille ei ole onnea siunattu. Kerran kun rantaamme tuli hevonen, minun veljeni tökkäsi tikulla sitä silmään. Minusta hän teki väärin, ja minä yritin vetää sen siivestä maihin. Kaikki tapahtui suurten tulvien aikaan. Samana keväänä me saimme jalkapallon jossa luki Ronaldo. Poika oli varmaankin pelannut aivan rannalla, suuren aallon iskiessä.

Konserni taisi toimia ympäristötekniikan alassa, mutta kaikkea ei vielä ole saatu selville. Meitä kiinnosti mätänevä hevonen. Hevosen nahka oli aivan ehjä, vaikka muuten haju oli melkoinen. Illalla äiti pesi meidät höyryävällä vedellä ja jollakin joka kävi silmiin. Kun taas kerran saan käyttää veljeni kylpyhuonetta, maistelen salaa saippuaa ja hieron silmiin, mutta ei se ole sitä samaa. Minun pitää piilottaa tämä kaikki. Aina kun veljeni yllättää minut koneelta, saan istua tuulikaapissa tuntikaupalla.

Isällä oli aina niitä hommia, mistä me ei tiedetty mitään. Veljeni väitti hevosen olevan venäläisen, ja minä taas että ei. Hevonen on kuollut omia aikojaan ja sille olisi hyvä järjestää säälliset siunaustoimenpiteet, minä väitin. Anton-sedän hautajaisissa oli ollut mustapukuisia herroja ja yksi niistä oli pitänyt minua polvella. Marssin soidessa joku sanoi, että Anton-setä oli ollut sisäpiiriä ja oikea elukka.

Markkinat määräävät kaiken ja niitä on toteltava, sanoi veljeni ja asetti rantaan kyltin jossa luki että täällä on eläin myytävänä. Haju toi paikalle korppeja ja yhden ketun. Muutamassa päivässä kaikki oli ohi. Veljeni väänsi pihdeillä hevosenkengän irti kaviosta koska tarvitsi onnea. Joskus lapset päästetään katsomaan minua, mutta vanhempien tarkkailu saa heidät vaivautumaan. Hirnun heille niin että tukka tipahtaa silmille, ja se on lapsista hauskaa.

…ja kritiikitön ajattelu pitäisi kieltää

…siirtämällä ja sijoittamalla näitä hallapäitä suoltansa sijaiskotimaihin – kuokkimaan vaikka hiekkaa – mutta eihän niitä huoli kukaan – jos ei piru vie?

Kumiluodit ja Uusi Nokia?

Kansallinen etumme vaatii vähintäänkin neljän metrin sähköaidan Talvivaaran ja Soklin ympärille. Lisäksi on harkittava kreikkalaisten tai espanjalaisten poliisivoimien kutsumista maahan. On löydettävä keinot kansallisten etujemme turvaamisesksi kaukaisimmillakin imperiumimme alueella. Kumiluotien käyttöä on harkittava. Ympäristökeskusten toiminnan siirto ELY-keskuksille oli vain askel oikeaan suuntaan. Tällä tiellä on jatkettava. Kaivosteollisuuden varoaluilla Kainuussa, Karjalassa, Kuusamossa ja Lapissa ei asu enää paljoakaan aboriginaalia väestöä, mutta pelkällä lepsulla lapsenlisien poistolla heistä ei selvitä. Uusi aitiyspakkaus kaivosten varoalueilla voisi sisältää kuulon- ja hengitysteiden suojaimet sekä savuhälyttimen ja matkalipun. Neuvolatoiminta on ehdottomasti siirrettävä ELY -keskuksille – kansallisen etumme nimissä.