Posliinipiippu

Tämä urakka ei valmistu koskaan. Jo toista kuukautta isäntä istuu ilkosillaan futonilla keskellä huoneistoa ja ravitsee itseään pelkillä muoviin sullotuilla elintarvikeväreillä. Ruuantähteitä lojuu futonin päälle levitetyllä turkkilaismatolla. Vahtonen tapaa tuoda isännän lounaan aamulla töihin tullessaan. Kukaan ei henno kertoa Kakelle, että vaikka kissa olisi sille hyvä – aivan vain noin niin kuin siisteyskasvattajana. Kake, tai Carl, sattuu olemaan tätä vanhaa Carssoneiden posliinisukua – aloittaneet piipuilla joskus 1700-luvulla. Suvun toimesta Kake on ohjattu tähän sikarikkaan ja dementoituneen isotätinsä omistamaan luukkuun. Suku haluaa tehdä Kakesta sellaisen mustan lampaan, kuin kaikilla on. Luukku jäisi sitten viimein Carlille – näin Kakelle on vakuutettu. Kuluneet vuodet Kake oli keskittynyt säteilemään ympärilleen positiivista energiaa futoniltaan Eirasta. Se kun sattuu olemaan tätä vanhaa posliinisukua – aloittaneet piipuilla joskus 1700-luvulla:

– Odottelen tässä, että mustanafgaanin vaikutus lakkaa.
– Lakkaa satamasta, lakkaa satamasta. Se on melkein kuin yhdestä Marquesin romaanista, jossa yksi nainen kertoo lähtevänsä vasta kun sade lakkaa, ja sitten se sataakin kaksi vuotta. Hauskaa joukkoa muuten nuo afgaanit, kuljeksivat petivaatteissaan päivät pitkät. Sinäkin voisit joskus kokeilla pukeutumista. Verhoutuisit vaikka naulaliiviin ja kantelisit sitten vaikka kirjoja sen taskuissa.
– Sinä ja sinun iän ikuiset kirjasi. Haluatko kupin teetä puuseppä?

Vahtosta oli paiskattu puusepän ammatilla ja ammatti asettui lähes päivittäin Vahtosen todellisten kykyjen ja osaamisen tielle. Vahtonen ajatteli, että ammatinvalinnassa oli jotain samaa kuin jos sinulle synnytyslaitoksella arvottaisiin sopiva äiti. Eiran remontissa ilmeni sosiaalisen kanssakäymisen hauska taustapuoli; Vahtonen oli renki ja nautti päivittäin omistamisen ja maksamisen ikeessä kamppailevan isäntänsä rimpuilusta. Vahtonen oli renki (der Knecht aus Überzeugung), eikä täysin syytön asemaansa. Pimein remontein hän vältti elatusmaksujen laajan suon:

– Minulla on Kuubassa poika.
– Mitä sinä olet vetäny? Sieniäkö? Ole hyvä mies varovainen.
– Eiku aivan tosi. Poika. Poikaa!
– No miten?
– Niin mitä miten?
– Niin sinäkö siellä – vaiko hän täällä?
– Ai poikako?
– Eiku, miten te panitte sen hemmetin pojan alulle? Siis missä? Tietääkseni sinä et ole käynyt kuin kerran Murmanskissa ja sieltäkin toit vain tippurin x-vaimollesi.                         – Mustaa teetä? Ai niin, tietysti mustaa ja hunajaa.

Kakea vaivaa dementian tapainen lähimuistin ajoittainen häiriötila, joka ei ole kovin yleistä Suomessa, mutta sitäkin suositumpaa vaikkapa Hollannissa. Puuseppä Vahtosta kiehtoi tavattomasti ajatus, nähdä kerran ne lautat, joilla Kaken ajatuksia kuljeteltiin. Eivät ne mitään kovin hektisiä gondoleja olleet. Tarkemmin ajatellen Vahtosenkin muisti koostui vain puolitotuuksista:

– Minä taisin tartuttaa sen myös siihen ruotsalaistyttöön.
– Jaa, jaa. Ja arvaahan, kuka sen sitten sai?
– Älä! Puhutaan jostakin muusta – vaikka siitä pojasta. Se on kuule kustannustoimittaja Kuubassa ja kutsuu mut perheensä luokse sinne Kuubaan. Mä aion viedä sille suomalaisen kiven.
– Mitä vittua, kiven?
– Koko tuotannon.

Mainokset

UMTS-gradu on nyt online

Tässä linkki yhä ajankohtaiseen graduun vuodelta 2015. Uusliberalismin ja suunnitelmattomuuden kehitys elinympäristössämme jatkuu hellittämättömänä. https://www.academia.edu/26246372/Informaatioteknologian_millennium_ja_Soneran_UMTS-huuto_Saksassa_vuonna_2000

Akillee ja kilpikonna

Borgesia etsimässä

Hiiltä ja hiilenpölyä oli kaikkialla. Ruskohiilen tuoksu hallitsi Harz-vuoriston itäpuolen pikkukaupunkeja. Tuoksu hallitsee jopa muistikuviani tuolta ajalta reaalisosialismin iltahämärästä. Olin eksyillyt rahan perässä keikkatöihin Itä-Saksaan. Elettiin 80-luvun loppupuolta.
Eräänä syksyisenä sunnuntaina kiertelin aikaa tappaen Blankenburgin keskiaikaisia mukulakivikatuja. Pienen kirjakaupan näyteikkunasta silmiini osui Jorge Luis Borgesin kirja, Ikuinen kilpajuoksu Akilleen ja kilpikonnan välillä. Arkki-idealisti Borges tieteellisen maailmankatsomuksen maassa yllättää hieman! Päätin hankkia kirjan heti huomenna. Hiilenpölyisestä näyteikkunasta heijastuivat viereeni seisahtuneen vanhahkon herrasmiehen uurteiset kasvot. Katseemme kohtasivat ikkunan peilissä, kuin salaisuuden jakaen.
Borges on niin omituinen, että tänä aikana, jolloin kirja on muhkea hyllyn täyte ja sen tarina painiskelee satoja sivuja elämäntuskassa, Borges sisällyttää kaikki ”universumin pisteet” muutaman sivun novelliinsa. Novelli ja essee sekoittuvat Borgesin tuotannossa kuten totuus ja valhe, jotka ovat hänelle vain tarinan kaksi potentiaalista tekijää ja alistuvat sen juonelle. Esseestä, jossa hän käsittelee ihailemaansa kirjailijaa ja tämän fantasiatarinoiden rakennetta, käykin ilmi, että kohde lienee itse Borges!
Omasta mielestäni luen paljon. Borges on lukenut ärsyttävän paljon! Nykytaiteesta on sanottu, että katsoja osallistuu sen tekemiseen, ja samoin on Borgesin novellien ja esseiden laita. Niiden monikerroksisuus, intertekstuaalisuus ja muodon tiiviys jättävät lukijalle rutkasti töitä. Kaipaan lukemaltani tekstiltä ajallista kestävyyttä ja sitä että se tuntuu käsityöltä. Hyvä teksti ei ole valmiiksi maustettua elokuvakäsikirjoitusta, ei liioin selittele ja se haastaa lukijan. Borgesin anarkistista ajattelun labyrinttia seuraava lyhyt novelli voi houkutella sinut pariinsa vielä kolmenkymmenen vuoden jälkeen ja luettuasi sen löydät itsesi lähtökohdasta.
Kun argentiinalaisen Jorge Luis Borgesin syntymästä oli 1999 kulunut sata vuotta, kerrotaan juhlallisuuksiin osallistuneen vähäisen, mutta sitäkin vannoutuneemman joukon salaisuuden jakajia. Borgesilaisuus, kuten me borgesilaiset sitä kutsumme, pitää sisällään taipumuksen epäilevään ajatteluun ja totuttujen oppien kyseenalaistamiseen, erityisesti olemisen ja ajan suhteen. Ehkä kirjailijan 1986 tapahtunut poismenokin on meille vielä epäilyn kohde.
Ajan ja olemisen mahdollisuuksien haarautuminen useiksi rinnakkaisiksi mahdollisuuksiksi on Borgesin novellien pääteemoja. Hämärät viittaukset peileihin ja inhimillistetyt ajan ja paikan labyrintit nousevat yhä uudelleen esiin, niin hänen novelleissaan, esseissään kuin runoissaankin. Borgesin uskonnollis-mystis-filosofisista- teemoista poikkeavat varhaiset yksityisetsiväparodiat: Don Isidoro Barodin tutkimukset. Ne hän julkaisi yhteistyössä maanmiehensä Bioy Cesareksen kanssa buenosairesilaisessa lehdessä. Tarinoiden ykityisetsivä Don Isidoro Barodi istuu poliittista linnatuomiota ja ratkoo asiakkaittensa pulmia pelkkien päätelmien avulla, kiven sisästä.
Suomeksi Jorge Luis Borgesiin tutustuminen kannattaa aloittaa Matti Rossin suomennoksesta Haarautuvien polkujen puutarha, ja jos vain jostakin vielä onnistuu löytämään Kolmas maailma -antologian, sielläkin on kolme Borgesin novellia. Tuoreempia, kirjailijan sokeutumisen (1953) jälkeisiä novelleja on kokoelmassa Hiekkakirja, Pentti Saaritsan suomentamana. Levoton Etelä-Amerikan arkipäivä ja politiikka kuvastuvat Hiekkakirja – teoksen alkupään novelleista, mutta saavat kuitenkin borgesilaisia muotoja tehtäväänsä täyttävine tikareineen ja lakonisine väkivallan toteamisineen. Vaikka Borgesin tuotanto pääasiallisesti onkin novellia ja esseetä, tai jotakin siltä väliltä, on häneltä käännetty myös runoja. Peilin edessä ja takana – kokoelma on Pentti Saaritsan suomentama.
Poliittisimpina kannanottoina Borgesilta voidaan pitää hänen lausumiaan Falkland-saarten sodasta Englannin ja Argentinan välillä: ”Kaksi kaljua miestä tappelee kammasta” tai ihanan anarkistista visiota: ”Uskon, että aikaa myöten me ansaitsemme sen, että vapaudumme kaikista hallituksista”. Borgesin novelleista ehkä kuuluisin on Tlön, Uqbar, Orbis Tertius, jossa salaperäisen mielikuvitusmaailman Tlönin oloja kuvaava yksityiskohtainen ensyklopedia muuttaa maailman uudeksi Tlöniksi. Borgesin 40-luvun novellin on ajateltu kuvaavan aikansa totalitaarisia aatteita, jotka pyrkivät luomaan keinotekoista järjestystä ja muuttamaan todellisuuden omaksi kuvakseen. Tlönin maailma muuttaa kaoottista maailmaamme sen sisältä, eläen rinnan maailmamme kanssa. Novelli löytyy Kolmas maailma – antologiasta.
Borgesin työt ovat mielen ja ajattelun kirjaamista, ja niiden muoto saa lukijan aktiiviseksi tarinan kanssakertojaksi. ”Jokainen joka lukee Shakespearen säkeen on Shakespeare”, sanoo Borges. Oma näkemykseni Tlönin suhteen on, ettei Borges utopiallaan vaivautunut kuvaamaan mitään universaalisti niin merkityksetöntä kuin oman vuosisatansa poliittiset aatteet. Taka-alalta vaikuttajana Borgesia kiinnosti enemmänkin maailman muuttaminen borgesilaiseksi. Ehkä Tlön onkin Borges.

Borgesin novellien ja esseiden lukemiseen on parasta suhtautua niiden aiheita kevytmielisemmin. Mielinovellissani Teologit uskonnollinen teema alistuu kirjailijan kerettiläiselle mielikuvitukselle. Kahden dogmaatikon, Josef Arimetialaisen ja Josef Pannonialaisen, välisessä kamppailussa keskiajan Euroopassa toisen kohtalona on noitarovio ja toisen tappaa salama. Borges jää pohtimaan Jumalan mahdollista osuutta asiaan ja sitä sekoittiko Korkein ehkä henkilöt vai olivatko nämä Hänelle yksi ja sama.
Nykypäivän kirjallisuuden yksi silmäänpistävimpiä piirteitä on sen ominaisuus täyttää kirjahyllyt. Borgesin muutaman sivun esseet ja novellit ovat vallanneet sen tilan, jossa kirjallisuutta luodaan. Kun luet tanskalaista Peter Høegiä ja hänen mainiota Pimeyden olemus – novellikokoelmaasa, hiertää mielessäsi tietty tuttuus, ja Borgesin tuntijaksi Høeg kirjan viimeisessä novellissa tunnustautuukin. Hänen Nainen ja apina – teoksensa on jo sitten teemaltaankin aivan tlöniläinen. Myös Italo Calvino esseekokoelmassaan Kuusi muistiota seuraavalle vuosituhannelle ylistää Borgesin kirjallisen näkijän kykyjä.
En koskaan tullut hankkineeksi tuota kirjaa Ikuinen kilpajuoksu Akilleen ja kilpikonnan välillä DDR:stä. En ole löytänyt sen nimistä kirjaa Jorge Luis Borgesilta. Joskus ajattelen uneksineeni kirjan ja Blankenburgin keskiaikaiset mukulakivikadut. DDR oli todellisena olemassa, ja minä asuin siellä hetken aikaa. Nyt se löytyy enää tarinoista. Uneksinko myös nuo vanhan miehen uurteiset kasvot näyteikkunan hiilenpölyiseen peiliin? Niiden sameassa katseessa oli ehkä jotakin tuttua? Todellisuus ja tarinat näyttävät ajan myötä haarautuvan ja sekoittuvan ihmismielen puutarhassa: poluiksi, labyrinteiksi ja shakkilaudaksi, jolla myös tekemättömät siirrot ovat yhtä arvokkaita kuin tehdyt.

Raakinavaara

Raakinavaara ei ole sitä kaikkein notkeinta ja illalla-sillalla-suomea. Raakinavaara tuntuu korvarustossa. Raakinavaara jakaa vedet Ounas- ja Kemijokeen. Kumpikin niistä saa vain sen mitä täältä annetaan. Raakinavaaraan perusajatus ei seuraa mainstreamia eikä anna periksi uusimmille muotivirtauksille vaan aikansa niitä tarkkailtuaan antaa useimman virrata ohitseen.
Asenteemme on satiirinen sillä: Vintillä olisi toki ollut rutkasti leipää – mutta kakarat mokomat söivät portaat.

de Maupertuis 1735-36. Gradmätningsexpeditionen: återfärden. Del V: VI

En kommetar till Maubertius resa kan man läsä från Voltaires ”Mikromegas” -novelle. Den novelle kan man betrakta också delvis som posthumanistiska ansikt till mänslika världen.

SouthSaamiHistory

”Återfärden tog ännu längre tid. Eftersom det medförda renlavsförrådet var helt uppätet måste renarna ideligen stanna och söka föda. När snön är lös, vilket är fallet ända fram till vårens inbrott, kan renen själv, trots djup snö, på ett ögonblick gräva sig en grop med fötterna och sopa undan snön åt alla håll så att den når ned till renlaven på marken. Det påstås att renarna har en särskild instinkt som gör att de ofelbart kan spåra renlaven under snön och att de aldrig missar var de skall gräva sin grop, men snöförhållandena nu hindrade mig att kontrollera om detta var sant eller inte.” ”Så snart snöytan smälts av solens varma strålar kommer frosten, som nu var fallet, och fryser till ytan så att skare bildas. Den kan bli så stark att den bär människor, renar och till och med hästar, men blir den så stark är det omöjligt för…

View original post 377 more words

KANSANVAARA

Vettä tulee maahan saakka ja EU-pilvilinna yrittää sovittaa orjamarkkinoihin perustuvaa talouspolitiikkaansa niemimaan joka nurkkaan. Kreikan vasemmistolainen hallitus taistelee Saksan pankkien harjoittamaa ”Anschluss”-politiikkaa vastaan. Ukrainalaista fastijunttaa Kievissä Unioni kyllä tukee raudalla ja rahalla, mutta Kreikan kansanäänestyksen Unionin lainaehdoista se tuomitsee. Samaan aikaan Kreikan ”onassisten” anastamat miljardit on turvassa kuin takavuosien hammaskulta näiden uusien ”akselivaltojen” pimeissä bunkkereissa Sveitsissä, Lichtensteinissa tai jossakin muualla. Suomessa olemme tällä kehityksen tiellä hyvää vauhtia ja omalle fenno-oligarkillemme, tälle Sipilälle, avataan par’aikaa verotonta laajakaistaa: Talousrikoksia tutkivaa henkilökuntaa siirretään, jos ei nyt mellakkapoliisiin, niin ainakin kilometritehtaalle. Niin, ehkä tämän ”lässylässyn” takaa tulisi kaivaa esiin se mitä halusin sanoa: Julkisten rakenteiden yksityistämisellä luotu riiston, rosvouksen ja rehvastelun ilmapiiriä olisi syytä tarkastella nyt todella kriittisesti. Palvelu(=työ/toiminta/jonkun toimeentulo) siellä missä se ei tuota yksityiselle ”palveluntarjoajalle” VOITTOA, ei ole mielekästä. Aivan järkeenkäypä homma. Ennen lusikka vietiin kuitenkin suuhun ajattelematta toimenpiteen mahdollista ”voittomarginaalia”. Tämän nykyisen sss?-hallituksen aikana hyvinvointiyhteiskunta(näin tämä juttu taitaa palata takaisin Kreikkaan ja kauas antiikkiin?) jää tietysti yhtä kaukaiseksi tulevaisuuden utopiaksi kuin tasa-arvo, joka ei muutamien pyynnöstä kuulemma koskaan toteudu ;[

MT & EU

O..ommentit,…joskus näihin härskeimppiin Pohjanmaan ja Satakunnan isäntien pirttirenkien aatoksiin on sanottava jotakin heti kylmiltään. Lauri Kontro pitäää hyvin suojeluskuntahenkistä kolumniaan MT:ssä. Kommenttimme siihe julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa, ja se on IHME!

L.Kontro: ”Venäläiset ryyppäävät sen vodkan mieluusti itse. EU:n pakotteet ovat myös valikoivia. Ranskalaiset saavat viedä Venäjälle lentotukialuksia, mutta Suomi ei voi viedä maitoa.”

– Voi Kade, että vodkaa, mutta ei maitoa! Eurooppa on pikkusormen kokoinen – Venäjä taas kämmenen mittainen. Ei ikinä näillä pakotteilla tehdä kuin varhaista hallaa Suomen soisille pelloille, mutta kun MTK&Co on Bryssel-riippuvainen, niin nyt voi herra Kontro vanhan kansanviisauden tapaan: ”Elää kuin Ranskan kuningas – istua saunan lauteilla ja syödä voita lusikalla.” Bon Appetit!
Kirjoittanut Raakinavaara , 2 syyskuu 2014 07:50

Veljeni hevonen

Minun veljeni on markkinointipäällikkö suuressa monialakonsernissa. Yritys ajetaan kohta alas ja myydään eniten tarjoavalle amerikkalaiselle. Veljeni on jo järjestänyt kaupat. Niin on siistimpää veljeni sanoo, ei kantaudu kuraa sisälle ja voi keskittyä oleelliseen. Heillä menee huonosti, mutta minun veljelläni pyyhkii loistavasti. Vaimo purjehtii jossakin ja lapset ratsastavat vaikka minun veljeni ei ymmärrä hevosista mitään, ei ole koskaan ymmärtänyt.

Sille konsernille ei ole onnea siunattu. Kerran kun rantaamme tuli hevonen, minun veljeni tökkäsi tikulla sitä silmään. Minusta hän teki väärin, ja minä yritin vetää sen siivestä maihin. Kaikki tapahtui suurten tulvien aikaan. Samana keväänä me saimme jalkapallon jossa luki Ronaldo. Poika oli varmaankin pelannut aivan rannalla, suuren aallon iskiessä.

Konserni taisi toimia ympäristötekniikan alassa, mutta kaikkea ei vielä ole saatu selville. Meitä kiinnosti mätänevä hevonen. Hevosen nahka oli aivan ehjä, vaikka muuten haju oli melkoinen. Illalla äiti pesi meidät höyryävällä vedellä ja jollakin joka kävi silmiin. Kun taas kerran saan käyttää veljeni kylpyhuonetta, maistelen salaa saippuaa ja hieron silmiin, mutta ei se ole sitä samaa. Minun pitää piilottaa tämä kaikki. Aina kun veljeni yllättää minut koneelta, saan istua tuulikaapissa tuntikaupalla.

Isällä oli aina niitä hommia, mistä me ei tiedetty mitään. Veljeni väitti hevosen olevan venäläisen, ja minä taas että ei. Hevonen on kuollut omia aikojaan ja sille olisi hyvä järjestää säälliset siunaustoimenpiteet, minä väitin. Anton-sedän hautajaisissa oli ollut mustapukuisia herroja ja yksi niistä oli pitänyt minua polvella. Marssin soidessa joku sanoi, että Anton-setä oli ollut sisäpiiriä ja oikea elukka.

Markkinat määräävät kaiken ja niitä on toteltava, sanoi veljeni ja asetti rantaan kyltin jossa luki että täällä on eläin myytävänä. Haju toi paikalle korppeja ja yhden ketun. Muutamassa päivässä kaikki oli ohi. Veljeni väänsi pihdeillä hevosenkengän irti kaviosta koska tarvitsi onnea. Joskus lapset päästetään katsomaan minua, mutta vanhempien tarkkailu saa heidät vaivautumaan. Hirnun heille niin että tukka tipahtaa silmille, ja se on lapsista hauskaa.

…ja kritiikitön ajattelu pitäisi kieltää

…siirtämällä ja sijoittamalla näitä hallapäitä suoltansa sijaiskotimaihin – kuokkimaan vaikka hiekkaa – mutta eihän niitä huoli kukaan – jos ei piru vie?

Kumiluodit ja Uusi Nokia?

Kansallinen etumme vaatii vähintäänkin neljän metrin sähköaidan Talvivaaran ja Soklin ympärille. Lisäksi on harkittava kreikkalaisten tai espanjalaisten poliisivoimien kutsumista maahan. On löydettävä keinot kansallisten etujemme turvaamisesksi kaukaisimmillakin imperiumimme alueella. Kumiluotien käyttöä on harkittava. Ympäristökeskusten toiminnan siirto ELY-keskuksille oli vain askel oikeaan suuntaan. Tällä tiellä on jatkettava. Kaivosteollisuuden varoaluilla Kainuussa, Karjalassa, Kuusamossa ja Lapissa ei asu enää paljoakaan aboriginaalia väestöä, mutta pelkällä lepsulla lapsenlisien poistolla heistä ei selvitä. Uusi aitiyspakkaus kaivosten varoalueilla voisi sisältää kuulon- ja hengitysteiden suojaimet sekä savuhälyttimen ja matkalipun. Neuvolatoiminta on ehdottomasti siirrettävä ELY -keskuksille – kansallisen etumme nimissä.