Tämä urakka ei valmistu koskaan. Jo toista kuukautta isäntä istuu ilkosillaan futonilla keskellä huoneistoa ja ravitsee itseään pelkillä muoviin sullotuilla elintarvikeväreillä. Ruuantähteitä lojuu futonin päälle levitetyllä turkkilaismatolla. Vahtonen tapaa tuoda isännän lounaan aamulla töihin tullessaan. Kukaan ei henno kertoa Kakelle, että vaikka kissa olisi sille hyvä – aivan vain noin niin kuin siisteyskasvattajana. Kake, taiJatka lukemista ”Posliinipiippu”
Kirjoittaja-arkisto:raakinavaara
UMTS-gradu on nyt online
Tässä linkki yhä ajankohtaiseen graduun vuodelta 2015. Uusliberalismin ja suunnitelmattomuuden kehitys elinympäristössämme jatkuu hellittämättömänä. https://www.academia.edu/26246372/Informaatioteknologian_millennium_ja_Soneran_UMTS-huuto_Saksassa_vuonna_2000
Akillee ja kilpikonna
Borgesia etsimässä Hiiltä ja hiilenpölyä oli kaikkialla. Ruskohiilen tuoksu hallitsi Harz-vuoriston itäpuolen pikkukaupunkeja. Tuoksu hallitsee jopa muistikuviani tuolta ajalta reaalisosialismin iltahämärästä. Olin eksyillyt rahan perässä keikkatöihin Itä-Saksaan. Elettiin 80-luvun loppupuolta. Eräänä syksyisenä sunnuntaina kiertelin aikaa tappaen Blankenburgin keskiaikaisia mukulakivikatuja. Pienen kirjakaupan näyteikkunasta silmiini osui Jorge Luis Borgesin kirja, Ikuinen kilpajuoksu Akilleen ja kilpikonnan välillä. Arkki-idealistiJatka lukemista ”Akillee ja kilpikonna”
Raakinavaara
Raakinavaara ei ole sitä kaikkein notkeinta ja illalla-sillalla-suomea. Raakinavaara tuntuu korvarustossa. Raakinavaara jakaa vedet Ounas- ja Kemijokeen. Kumpikin niistä saa vain sen mitä täältä annetaan. Raakinavaaraan perusajatus ei seuraa mainstreamia eikä anna periksi uusimmille muotivirtauksille vaan aikansa niitä tarkkailtuaan antaa useimman virrata ohitseen. Asenteemme on satiirinen sillä: Vintillä olisi toki ollut rutkasti leipää – muttaJatka lukemista ”Raakinavaara”
de Maupertuis 1735-36. Gradmätningsexpeditionen: återfärden. Del V: VI
Originally posted on SouthSaamiHistory:
”Återfärden tog ännu längre tid. Eftersom det medförda renlavsförrådet var helt uppätet måste renarna ideligen stanna och söka föda. När snön är lös, vilket är fallet ända fram till vårens inbrott, kan renen själv, trots djup snö, på ett ögonblick gräva sig en grop med fötterna och sopa undan snön åt…
KANSANVAARA
Vettä tulee maahan saakka ja EU-pilvilinna yrittää sovittaa orjamarkkinoihin perustuvaa talouspolitiikkaansa niemimaan joka nurkkaan. Kreikan vasemmistolainen hallitus taistelee Saksan pankkien harjoittamaa ”Anschluss”-politiikkaa vastaan. Ukrainalaista fastijunttaa Kievissä Unioni kyllä tukee raudalla ja rahalla, mutta Kreikan kansanäänestyksen Unionin lainaehdoista se tuomitsee. Samaan aikaan Kreikan ”onassisten” anastamat miljardit on turvassa kuin takavuosien hammaskulta näiden uusien ”akselivaltojen” pimeissä bunkkereissaJatka lukemista ”KANSANVAARA”
MT & EU
O..ommentit,…joskus näihin härskeimppiin Pohjanmaan ja Satakunnan isäntien pirttirenkien aatoksiin on sanottava jotakin heti kylmiltään. Lauri Kontro pitäää hyvin suojeluskuntahenkistä kolumniaan MT:ssä. Kommenttimme siihe julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa, ja se on IHME! L.Kontro: ”Venäläiset ryyppäävät sen vodkan mieluusti itse. EU:n pakotteet ovat myös valikoivia. Ranskalaiset saavat viedä Venäjälle lentotukialuksia, mutta Suomi ei voi viedä maitoa.” – VoiJatka lukemista ”MT & EU”
Veljeni hevonen
Minun veljeni on markkinointipäällikkö suuressa monialakonsernissa. Yritys ajetaan kohta alas ja myydään eniten tarjoavalle amerikkalaiselle. Veljeni on jo järjestänyt kaupat. Niin on siistimpää veljeni sanoo, ei kantaudu kuraa sisälle ja voi keskittyä oleelliseen. Heillä menee huonosti, mutta minun veljelläni pyyhkii loistavasti. Vaimo purjehtii jossakin ja lapset ratsastavat vaikka minun veljeni ei ymmärrä hevosista mitään, eiJatka lukemista ”Veljeni hevonen”
…ja kritiikitön ajattelu pitäisi kieltää
…siirtämällä ja sijoittamalla näitä hallapäitä suoltansa sijaiskotimaihin – kuokkimaan vaikka hiekkaa – mutta eihän niitä huoli kukaan – jos ei piru vie?
Kumiluodit ja Uusi Nokia?
Kansallinen etumme vaatii vähintäänkin neljän metrin sähköaidan Talvivaaran ja Soklin ympärille. Lisäksi on harkittava kreikkalaisten tai espanjalaisten poliisivoimien kutsumista maahan. On löydettävä keinot kansallisten etujemme turvaamisesksi kaukaisimmillakin imperiumimme alueella. Kumiluotien käyttöä on harkittava. Ympäristökeskusten toiminnan siirto ELY-keskuksille oli vain askel oikeaan suuntaan. Tällä tiellä on jatkettava. Kaivosteollisuuden varoaluilla Kainuussa, Karjalassa, Kuusamossa ja Lapissa ei asuJatka lukemista ”Kumiluodit ja Uusi Nokia?”