Borgesia etsimässä
Hiiltä ja hiilenpölyä oli kaikkialla. Ruskohiilen tuoksu hallitsi Harz-vuoriston itäpuolen pikkukaupunkeja. Tuoksu hallitsee jopa muistikuviani tuolta ajalta reaalisosialismin iltahämärästä. Olin eksyillyt rahan perässä keikkatöihin Itä-Saksaan. Elettiin 80-luvun loppupuolta.
Eräänä syksyisenä sunnuntaina kiertelin aikaa tappaen Blankenburgin keskiaikaisia mukulakivikatuja. Pienen kirjakaupan näyteikkunasta silmiini osui Jorge Luis Borgesin kirja, Ikuinen kilpajuoksu Akilleen ja kilpikonnan välillä. Arkki-idealisti Borges tieteellisen maailmankatsomuksen maassa yllättää hieman! Päätin hankkia kirjan heti huomenna. Hiilenpölyisestä näyteikkunasta heijastuivat viereeni seisahtuneen vanhahkon herrasmiehen uurteiset kasvot. Katseemme kohtasivat ikkunan peilissä, kuin salaisuuden jakaen.
Borges on niin omituinen, että tänä aikana, jolloin kirja on muhkea hyllyn täyte ja sen tarina painiskelee satoja sivuja elämäntuskassa, Borges sisällyttää kaikki ”universumin pisteet” muutaman sivun novelliinsa. Novelli ja essee sekoittuvat Borgesin tuotannossa kuten totuus ja valhe, jotka ovat hänelle vain tarinan kaksi potentiaalista tekijää ja alistuvat sen juonelle. Esseestä, jossa hän käsittelee ihailemaansa kirjailijaa ja tämän fantasiatarinoiden rakennetta, käykin ilmi, että kohde lienee itse Borges!
Omasta mielestäni luen paljon. Borges on lukenut ärsyttävän paljon! Nykytaiteesta on sanottu, että katsoja osallistuu sen tekemiseen, ja samoin on Borgesin novellien ja esseiden laita. Niiden monikerroksisuus, intertekstuaalisuus ja muodon tiiviys jättävät lukijalle rutkasti töitä. Kaipaan lukemaltani tekstiltä ajallista kestävyyttä ja sitä että se tuntuu käsityöltä. Hyvä teksti ei ole valmiiksi maustettua elokuvakäsikirjoitusta, ei liioin selittele ja se haastaa lukijan. Borgesin anarkistista ajattelun labyrinttia seuraava lyhyt novelli voi houkutella sinut pariinsa vielä kolmenkymmenen vuoden jälkeen ja luettuasi sen löydät itsesi lähtökohdasta.
Kun argentiinalaisen Jorge Luis Borgesin syntymästä oli 1999 kulunut sata vuotta, kerrotaan juhlallisuuksiin osallistuneen vähäisen, mutta sitäkin vannoutuneemman joukon salaisuuden jakajia. Borgesilaisuus, kuten me borgesilaiset sitä kutsumme, pitää sisällään taipumuksen epäilevään ajatteluun ja totuttujen oppien kyseenalaistamiseen, erityisesti olemisen ja ajan suhteen. Ehkä kirjailijan 1986 tapahtunut poismenokin on meille vielä epäilyn kohde.
Ajan ja olemisen mahdollisuuksien haarautuminen useiksi rinnakkaisiksi mahdollisuuksiksi on Borgesin novellien pääteemoja. Hämärät viittaukset peileihin ja inhimillistetyt ajan ja paikan labyrintit nousevat yhä uudelleen esiin, niin hänen novelleissaan, esseissään kuin runoissaankin. Borgesin uskonnollis-mystis-filosofisista- teemoista poikkeavat varhaiset yksityisetsiväparodiat: Don Isidoro Barodin tutkimukset. Ne hän julkaisi yhteistyössä maanmiehensä Bioy Cesareksen kanssa buenosairesilaisessa lehdessä. Tarinoiden ykityisetsivä Don Isidoro Barodi istuu poliittista linnatuomiota ja ratkoo asiakkaittensa pulmia pelkkien päätelmien avulla, kiven sisästä.
Suomeksi Jorge Luis Borgesiin tutustuminen kannattaa aloittaa Matti Rossin suomennoksesta Haarautuvien polkujen puutarha, ja jos vain jostakin vielä onnistuu löytämään Kolmas maailma -antologian, sielläkin on kolme Borgesin novellia. Tuoreempia, kirjailijan sokeutumisen (1953) jälkeisiä novelleja on kokoelmassa Hiekkakirja, Pentti Saaritsan suomentamana. Levoton Etelä-Amerikan arkipäivä ja politiikka kuvastuvat Hiekkakirja – teoksen alkupään novelleista, mutta saavat kuitenkin borgesilaisia muotoja tehtäväänsä täyttävine tikareineen ja lakonisine väkivallan toteamisineen. Vaikka Borgesin tuotanto pääasiallisesti onkin novellia ja esseetä, tai jotakin siltä väliltä, on häneltä käännetty myös runoja. Peilin edessä ja takana – kokoelma on Pentti Saaritsan suomentama.
Poliittisimpina kannanottoina Borgesilta voidaan pitää hänen lausumiaan Falkland-saarten sodasta Englannin ja Argentinan välillä: ”Kaksi kaljua miestä tappelee kammasta” tai ihanan anarkistista visiota: ”Uskon, että aikaa myöten me ansaitsemme sen, että vapaudumme kaikista hallituksista”. Borgesin novelleista ehkä kuuluisin on Tlön, Uqbar, Orbis Tertius, jossa salaperäisen mielikuvitusmaailman Tlönin oloja kuvaava yksityiskohtainen ensyklopedia muuttaa maailman uudeksi Tlöniksi. Borgesin 40-luvun novellin on ajateltu kuvaavan aikansa totalitaarisia aatteita, jotka pyrkivät luomaan keinotekoista järjestystä ja muuttamaan todellisuuden omaksi kuvakseen. Tlönin maailma muuttaa kaoottista maailmaamme sen sisältä, eläen rinnan maailmamme kanssa. Novelli löytyy Kolmas maailma – antologiasta.
Borgesin työt ovat mielen ja ajattelun kirjaamista, ja niiden muoto saa lukijan aktiiviseksi tarinan kanssakertojaksi. ”Jokainen joka lukee Shakespearen säkeen on Shakespeare”, sanoo Borges. Oma näkemykseni Tlönin suhteen on, ettei Borges utopiallaan vaivautunut kuvaamaan mitään universaalisti niin merkityksetöntä kuin oman vuosisatansa poliittiset aatteet. Taka-alalta vaikuttajana Borgesia kiinnosti enemmänkin maailman muuttaminen borgesilaiseksi. Ehkä Tlön onkin Borges.
Borgesin novellien ja esseiden lukemiseen on parasta suhtautua niiden aiheita kevytmielisemmin. Mielinovellissani Teologit uskonnollinen teema alistuu kirjailijan kerettiläiselle mielikuvitukselle. Kahden dogmaatikon, Josef Arimetialaisen ja Josef Pannonialaisen, välisessä kamppailussa keskiajan Euroopassa toisen kohtalona on noitarovio ja toisen tappaa salama. Borges jää pohtimaan Jumalan mahdollista osuutta asiaan ja sitä sekoittiko Korkein ehkä henkilöt vai olivatko nämä Hänelle yksi ja sama.
Nykypäivän kirjallisuuden yksi silmäänpistävimpiä piirteitä on sen ominaisuus täyttää kirjahyllyt. Borgesin muutaman sivun esseet ja novellit ovat vallanneet sen tilan, jossa kirjallisuutta luodaan. Kun luet tanskalaista Peter Høegiä ja hänen mainiota Pimeyden olemus – novellikokoelmaasa, hiertää mielessäsi tietty tuttuus, ja Borgesin tuntijaksi Høeg kirjan viimeisessä novellissa tunnustautuukin. Hänen Nainen ja apina – teoksensa on jo sitten teemaltaankin aivan tlöniläinen. Myös Italo Calvino esseekokoelmassaan Kuusi muistiota seuraavalle vuosituhannelle ylistää Borgesin kirjallisen näkijän kykyjä.
En koskaan tullut hankkineeksi tuota kirjaa Ikuinen kilpajuoksu Akilleen ja kilpikonnan välillä DDR:stä. En ole löytänyt sen nimistä kirjaa Jorge Luis Borgesilta. Joskus ajattelen uneksineeni kirjan ja Blankenburgin keskiaikaiset mukulakivikadut. DDR oli todellisena olemassa, ja minä asuin siellä hetken aikaa. Nyt se löytyy enää tarinoista. Uneksinko myös nuo vanhan miehen uurteiset kasvot näyteikkunan hiilenpölyiseen peiliin? Niiden sameassa katseessa oli ehkä jotakin tuttua? Todellisuus ja tarinat näyttävät ajan myötä haarautuvan ja sekoittuvan ihmismielen puutarhassa: poluiksi, labyrinteiksi ja shakkilaudaksi, jolla myös tekemättömät siirrot ovat yhtä arvokkaita kuin tehdyt.
