Veljeni hevonen

Minun veljeni on markkinointipäällikkö suuressa monialakonsernissa. Yritys ajetaan kohta alas ja myydään eniten tarjoavalle amerikkalaiselle. Veljeni on jo järjestänyt kaupat. Niin on siistimpää veljeni sanoo, ei kantaudu kuraa sisälle ja voi keskittyä oleelliseen. Heillä menee huonosti, mutta minun veljelläni pyyhkii loistavasti. Vaimo purjehtii jossakin ja lapset ratsastavat vaikka minun veljeni ei ymmärrä hevosista mitään, ei ole koskaan ymmärtänyt.

Sille konsernille ei ole onnea siunattu. Kerran kun rantaamme tuli hevonen, minun veljeni tökkäsi tikulla sitä silmään. Minusta hän teki väärin, ja minä yritin vetää sen siivestä maihin. Kaikki tapahtui suurten tulvien aikaan. Samana keväänä me saimme jalkapallon jossa luki Ronaldo. Poika oli varmaankin pelannut aivan rannalla, suuren aallon iskiessä.

Konserni taisi toimia ympäristötekniikan alassa, mutta kaikkea ei vielä ole saatu selville. Meitä kiinnosti mätänevä hevonen. Hevosen nahka oli aivan ehjä, vaikka muuten haju oli melkoinen. Illalla äiti pesi meidät höyryävällä vedellä ja jollakin joka kävi silmiin. Kun taas kerran saan käyttää veljeni kylpyhuonetta, maistelen salaa saippuaa ja hieron silmiin, mutta ei se ole sitä samaa. Minun pitää piilottaa tämä kaikki. Aina kun veljeni yllättää minut koneelta, saan istua tuulikaapissa tuntikaupalla.

Isällä oli aina niitä hommia, mistä me ei tiedetty mitään. Veljeni väitti hevosen olevan venäläisen, ja minä taas että ei. Hevonen on kuollut omia aikojaan ja sille olisi hyvä järjestää säälliset siunaustoimenpiteet, minä väitin. Anton-sedän hautajaisissa oli ollut mustapukuisia herroja ja yksi niistä oli pitänyt minua polvella. Marssin soidessa joku sanoi, että Anton-setä oli ollut sisäpiiriä ja oikea elukka.

Markkinat määräävät kaiken ja niitä on toteltava, sanoi veljeni ja asetti rantaan kyltin jossa luki että täällä on eläin myytävänä. Haju toi paikalle korppeja ja yhden ketun. Muutamassa päivässä kaikki oli ohi. Veljeni väänsi pihdeillä hevosenkengän irti kaviosta koska tarvitsi onnea. Joskus lapset päästetään katsomaan minua, mutta vanhempien tarkkailu saa heidät vaivautumaan. Hirnun heille niin että tukka tipahtaa silmille, ja se on lapsista hauskaa.

Julkaissut raakinavaara

Eero Perunka Perunkajärvi 96900 Rovaniemi, Lapland eero.perunka@elisanet.fi tel. 358401772864 TARINAA Olen kerännyt tähän tiedot itsestäni parhaan tietämäni mukaan. Käsitelkää niitä varoen. Menneisyyteni ei siedä enempää epäjärjestystä. Synnyin kesäkuussa 1957 Rovaniemellä Kun synnyin ei kylätietämme vielä aurattu talvisin. Minä synnyin kesällä. Hiljakkoin löysin Viikosanomat-lehden päivältä jolloin olin miinus neljä kuukautta. Lehden kannessa oli Fagerholmin kuva ja teksti: -Terveisiä Moskovasta. En ollut vielä syntynyt, mutta lumi olikin maassa ja kylätie auraamatta. Koulut: Minun ikäluokkani kävi vielä kansakoulunsa kotikylän, silloin melko uudessa opinahjossa. Ahjo on sopiva nimitys koska pajavasaraa varmaankin tarvittiin. Kuulen vieläkin sen tamburiinin inhottavan äänen. Marssimme sisäurheilutunnit, jos emme pelanneet lentopalloa, josta tuli myöhemmin kylämme Perunkajärven tavaramerkki. Keskikoulun viimeisinä päivinä saimme kaikki a-nelosen, jossa luki, että lukio olisi tie ylempiin yhteiskuntaluokkiin. Minä ja kaverit päätimme välttää sen tien ja nuo luokat. Opiskelin metsuriksi. Myöhemmin kävin Lapin Kansankorkeakoulua vuoden. Erno Paasilinna, jota suuresti ihailin ja ihailen, oli myös käynyt LKK:n. Lukion kävin vasta tällä vuosituhannella. Kirjoitin ylioppilaaksi keväällä 2008. Ylemmät yhteiskuntaluokat ovat tänä aikana karanneet niin “ylös”, ettei niistä ole enää pelkoa. Ammatit: Kuten jo kerroin olen ammatiltani metsuri. Ammattia ei juuri enää tapaa kuin saarilla, Suomenlahden rannikolla. Hyvä niin, en jäänyt kaipaamaan. Nykyisin veistelen hirsitaloja, hoidan poroja sekä eräopastan. Ja! Kirjoitan itseäni ojentaen ja opettaen, aina jotakin pientä, mutta terävää. Elämä ja elämöinti: Olen tahtomattani kovin perunkalainen ja en edes perustele sitä. Tulkaa joskus katsomaan. Olen myös asunut, elänyt ja työskennellyt yli kymmenen vuotta elämästäni Saksassa. Ajattelen usein “auf Deutsch”, ja Saarland siellä Ranskan rajan pinnassa on minulle hyvin tärkeä. Täällä Suomessa minulla on kaksi poikaa, Mikko ja Max. Jos jälkimmäinen innostuu käyttämään äitinsä sukunimeä, hänestä tulee isona Max Jacobson. Harrastukset: Kirjallisuus ja kielet (ruotsi, saksa ja englanti). Olen Lapin tarinankerrontamestari 2008 ja borgesilainen ihminen, parhaimmillani ehkä lyhyehköissä novelleissa ja esseissä. Opiskelen kirjoittamista Jyväskylässä ja kulttuurihistoriaa Turussa sekä Rovaniemellä. Minua viehättää postmoderni ja kevätkesäisin käyn Sodankylän Kirjoittajakursseilla. Mottoni ovat: Nro 1. Se nukka mistä linnut tekevät pesänsä irtaantuu puun pinnasta kun puu vanhenee Kysymyksiä mistä pidän: Kun poliitikot nyt kerran ovat kaupan; miksi emme hanki heitä sieltä mistä heitä halvimmalla saa? kunnioittavasti: Eero Perunka, Perunkajärvi, Lapland

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: