MT & EU

O..ommentit,…joskus näihin härskeimppiin Pohjanmaan ja Satakunnan isäntien pirttirenkien aatoksiin on sanottava jotakin heti kylmiltään. Lauri Kontro pitäää hyvin suojeluskuntahenkistä kolumniaan MT:ssä. Kommenttimme siihe julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa, ja se on IHME!

L.Kontro: ”Venäläiset ryyppäävät sen vodkan mieluusti itse. EU:n pakotteet ovat myös valikoivia. Ranskalaiset saavat viedä Venäjälle lentotukialuksia, mutta Suomi ei voi viedä maitoa.”

– Voi Kade, että vodkaa, mutta ei maitoa! Eurooppa on pikkusormen kokoinen – Venäjä taas kämmenen mittainen. Ei ikinä näillä pakotteilla tehdä kuin varhaista hallaa Suomen soisille pelloille, mutta kun MTK&Co on Bryssel-riippuvainen, niin nyt voi herra Kontro vanhan kansanviisauden tapaan: ”Elää kuin Ranskan kuningas – istua saunan lauteilla ja syödä voita lusikalla.” Bon Appetit!
Kirjoittanut Raakinavaara , 2 syyskuu 2014 07:50

Suuri hyöty ja pienet ihmiset

Uraanikaivos- ja yleensä kaivosmietteitä FINNLEXiä lukiessa:
”Oikeutusperiaate edellyttää, että säteilyaltistusta aiheuttavalla toiminnalla saavutettavan hyödyn on oltava suurempi kuin siitä aiheutuvan haitan. Tarpeetonta säteilyaltistusta ei tule hyväksyä koskaan ja silloinkin, kun altistus liittyy hyödylliseen tarkoitusperään, hyödyn on oltava suurempi kuin haitta. Käytännön säteilyturvallisuustyössä keskeinen on optimointiperiaate eli ALARA (As Low As Reasonably Achievable), jonka mukaan säteilyaltistuksen pitäminen säädettyjen enimmäisarvojen alapuolella ei riitä. Altistus on aina rajoitettava niin pieneksi kuin käytännöllisin toimenpitein on mahdollista.”
– haitta (ja muut harmit) pienenee kun väki vähee
– näillä samoilla ”touhunpoikien” eli englantilaisten empiristifilosofien(fuck them!) pähkäilemillä ”oikeutusperiaatteilla” ja ”hyödyllisillä tarkoitusperillä” ryöstettiin jo Imperiumin kiihkeässä rakennusvaiheessa alkuperäisväestön maat ympäri Telluksen.
– tietysti eurooppalaisen kaivos-, teollisuus- ja tehomaatalouden syyksi ei voi panna kaikkea; myös alkuperäisen anarkistisen ja tarhaamattoman luonnon tuomitseminen jumalattomaksi sekä puhvelin ja kaributokkien hävittäminen auttoi kolonioiden alistamisessa.
– voitaisiinko tätä ajatusta seuraten susilla ja muilla petoeläimillä ajaa vapaasti laiduntava porohoito lapista ja poromies pois kaivinkoneiden ja kaivosten tieltä?
-mitä suurempi uusi ”hyötytoimenpide” on ja mitä laajemmalta kauha maanpintaa viistää, sen pienemmältä näyttää se vasta-argumentti, eli kylässään asuva alkuperäiselinkeinon harjoittaja, se paikallinen ihminen.
Ajatus on vapaasti hyödynnettävissä.

Karppaus a’la Irland

Jonathan Swift:
VAATIMATON EHDOTUS, ”A Modest Proposal”(1729)

Suoraa uusliberaalin aatemailman sydämmeen ja tosi pitkältä matkalta, osuu Jonathan Swift satiirilla Vaatimaton ehdotus. Swiftin satiiri 1700-luvun alkupuolelta ratkoo riistosta ja kolonialismista kumpuavia sosiaalisia ongelmia aivan meidän aikaamme muistuttavalla pragmaattisuudella. Köyhät myyköön lapsensa, vaikka herrasväen juhlaruuaksi.

Swiftin satiirin taustalta puhuu valistukselle ominainen järjen ääni. Kirjoittaja tuntee ongelmakentän, ja siihen hän Vaatimattoman ehdotuksensa ratkaisumallin suuntaa. Valistuksenajan varhaisvuosien oppineen huolellinen argumentointi ei jätä lukijalle paljoakaan tulkinnanvaraa. Ne taloudelliset epäkohdat, mitkä riistetyn irlantilaisen kansanosan elämää ja arkipäivää hallitsivat nostetaan tekstissä esille, niin että lukijalle ei synny epäilystä Vaatimattoman ehdotuksen kirjoittajan asiantuntijuudesta.

Jonathan Swiftin pamfletti ei perustu eikä yhdy ajan median arvatenkin tunnepitoiseen arkipäiväjargoniin, jostakin ulkoapäin tulevasta surkeasta Irlannin kansan kohtalosta, vaan kirjoittaja lähtee ratkaisemaan ongelmaa konkreettisen empiirisen ja laskennallisen ratkaisuehdotuksen avulla. Kunnon satiirikon tapaan, hän muistaa todistaa oman kiinnostuksen käsittelemäänsä ongelmaan kumpuavan täysin eettisistä, kansantaloudellisista lähtökohdista. Oman taloudellisen hyödyn tavoittelu oli tuohon aikaan arvatenkin yhtä monen poliitikon loistavan pää­hänpiston taustamotiivina kuin se on tänäänkin.

Historiallisesta kontekstistaan irrotettuna Swiftin satiiri palvelee tänään ehkä hyvin ankarimman karppausinnon hillintää, mutta itse satiirin kirjoittajasta Jonathan Swiftistä, en menisi tämän pamfletin perusteella sanomaan juurikaan mitään. Minulle kirjailija on kuollut ja kuopattu (Barthes), ja hänen kuolinnaamionsakin (Wikipedian, EN) alkuperä yhtä arveluttava kuin viimejou­luisen pukin henkilöllisyys. Tietystikään en mene väittämään etteikö Swift tuntenut aitoa ja aiheellistakin vastenmielisyyttä sitä englantilaisen nobiliteen harjoittamaa sortoa kohtaan, mikä oli 1700-luvulla ja tänäänkin ominaista kolonialistiselle suhteelle näiden kahden saaren välillä.

Satiirin isku suuntautuu usein ylöspäin, ja jos tuo isku vahingossa sattuu jonnekin herkälle genitaalialueelle, niin kyllä maailmaan ääntä mahtuu. Vaatimattoman ehdotuksen fiktiiviselle puhujalle voisin kyllä ajatella Anonymous-naamion, ja sanomattakin on selvää että Leonard Feinbergin kallonmittauksen tuloksena tuota naamiota kantaa noin puolitoista metrinen mustiin boksereihin pukeutunut sianpäinen henkilö, joka on 93% todennäköisyydellä kahdesti eronnut ja onnellinen.

Kyseessä voi kyllä olla myös sama henkilö, joka 150 vuotta myöhemmin matkustaa halki rannattoman preerian ystäväämme Mark Twain seurassa ja haastaa kirjailijaa kulinaariseen vuoropuheluun Swiftin teemasta. Saatan olla väärässäkin. Bon Appetit.