KOIRANMUOTOINEN VEHNÄLEIVOS

perunkajärvi 28.09.2010

KOIRANMUOTOINEN VEHNÄLEIVOS

Taitavasti irti leikatut päät on aseteltu riviin rakennuksen ulkoportaille. Valkoiseen karvaan on tarttunut tuskin lainkaan verta. Äiti palaa tuohon kuvaan yhä uudelleen ja uudelleen, kuva on yli kuudenkymmenen vuoden takaa. Hän ei muista enää, ottiko hän lähtiessään mukaansa mitään omaa. Intän sitä, ja hän vastaa, että äiti neuloi lakanat alusvaatteiksi. Siinä portailla olivat talon ainoat lampaat. Ne oli viikko aikaisemmin jätetty evakkokuormasta oman onnensa nojaan. He kääntyivät matkalla kuitenkin takaisin, ja palasivat vielä kerran takaisin kotiin, jalan kaksikymmentä kilometriä.

– Isä sanoi, että on lähdettävä nostamaan vielä perunat.

Syksy oli pitkällä ja perunat olivat alkukiireessä jätetty maahan. He löysivät teurastetut lampaat. Minun äitini asui pakolaisena Ruotsissa syksystä 1944, seuraavan vuoden kevääseen. Voisin aivan hyvin olla ruotsalainen, mutta olen kuitenkin aivan perussuomalainen. Kaikki minun äidinpuolen serkkuni ovat ruotsalaisia. Saksalaiselle ystävälleni tämä täällä on eigentliche Finnland, vaikka ei tämä varsinaisesti sitä ole. Saksalaisia riittää melkein joka maailmaan kolkkaan. Viime sodan aikana heitä oli täällä yli 200 000, se on paljon maakunnassa, jonka väkiluku viime helmikuussa oli 182 763 asukasta.

– Ne saksalaisilta karanneet vangit oli tappaneet kaikki meidän lampaat, ja jättäneet päät talon portaille. Meille tultiin sanomaan, että ryssä tulee. Äiti teki meille lakanoista alusvaatteita.

Äidin muisti horjuu ja me palaamme evakkotaipaleella pätkän matkaa takaisin. Kaksitoistavuotiaan evakkomatka ei kulje kronologisia ajan kärrypolkuja. Matkaa taitettiin silloin jalan ja kahdeksankymppisen ajatuksen sivuaskeleet ymmärtää. Se mitä siviiliväestö tiesi oli rajoittunut siihen mitä sille haluttiin kertoa, ja pohjoisen järvikylissä ihmiset tiesivät ehkä vielä vähemmän. Oli päästävä sodasta irti, maksoi mitä maksoi, ja Suur-Suomi-Haave matkasta jonnekin kauas Uralille oli jälleen kerran pistetty koipussiin. Lehmät saattoi ottaa mukaan, mutta lampaiden piti jäädä. Lehmät kävelytettiin Ruotsiin.

– Kun me ylitimme rajan, niin kaikki desinfioitiin. Siellä oli sellainen telttasauna ja ne saunottajat olivat miehiä, sotilaita, ruotsalaisia sotilaita.

– Arvo tuli kipeäksi ja katosi meiltä johonkin sairaalaan. Voi tämä on niin monimutkainen selittää. Kompuuta ja Sågfors. Ulkona keitettiin, ja ruoka oli sieltä paikanpäältä.

Takana oli viisi vuotta vakaisaa vihaa ja pelkoa itää kohtaan, ja siitä perhe komennettiin Ruotsiin lehmät ja vähät tavarat mukana. Heidät kerättiin pakolaiskeskukseen rajan takana ja äiti muistaa ruotsalaisia paikannimiä hämmästyttävän hyvin.  On syksy 1945 ja kyseessä on Lapin sodan aika. Lapin siviiliväestö evakuoitiin osittain Pohjanmaalle ja osittain Pohjois-Ruotsiin.

– Me kävimme siellä koulua ja joskus ajattelen sitä evakkoaikaa kuin hupimatkaa.

Äiti ei ollut käynyt aikaisemmin viereistä kirkonkylää kauempana. Myöhemmin kaksi hänen siskoistaan jää Ruotsiin. Äidin tehtävä on pitää huolta nuoremmista veljistä, Arvosta ja Erkistä ja auttaa lehmien hoidossa.

– Meillä oli lopussa oma kamari jossa asuimme. Lehmille annettiin valkoista sellua ja sokerijuurikasta ja tietenkin heinää. Hyvät ruuat niillä oli.

Perheellä oli yhteinen syvä huoli ja kun kysyn äidiltä mahdollisista Suomen uutisista, hän kertoo seuraavaa.

– Me kuuntelimme aina uutisia Suomesta. Minun veli Elof oli kadonnut rintamalla, ja sotavankeja alkoi jo palailla takaisin Venäjältä. Se katosi kuitenkin iäksi, eikä Elofista ole sen jälkeen kuultu mitään.

Keväällä 1945 olot pohjoisessakin osassa Suomea olivat siinä määrin rauhoittuneet, että väestöä voitiin siirtää jo takaisin. Paluumatka tapahtuu junalla ja matka lehmien kanssa Suomen puolelle alkaa. Suomen puolen vaunut ovat avovaunuja joissa on vain matalat laidat. Vastassa on tuhottu Lappi. Rovaniemellä ovat vain rauniot jäljellä, mutta pieni järvikylä on kuin ihmeen kautta säästynyt.

– Rovaniemellä linnut pesivät avoimissa uunin luukuissa. Se oli hyvin kaunis ilma, kun tulimme kotiin.

Äidin veljet ovat jo aikaisemmin palanneet takaisin kotikylään. Paavo on haavoittunut sodassa ja Toivo hoitaa taloustyöt.

– Toivo oli leiponut Paavolle pullan. Se oli sellainen vehnäleivos, niin kuin koiran näköinen.

Julkaissut raakinavaara

Eero Perunka Perunkajärvi 96900 Rovaniemi, Lapland eero.perunka@elisanet.fi tel. 358401772864 TARINAA Olen kerännyt tähän tiedot itsestäni parhaan tietämäni mukaan. Käsitelkää niitä varoen. Menneisyyteni ei siedä enempää epäjärjestystä. Synnyin kesäkuussa 1957 Rovaniemellä Kun synnyin ei kylätietämme vielä aurattu talvisin. Minä synnyin kesällä. Hiljakkoin löysin Viikosanomat-lehden päivältä jolloin olin miinus neljä kuukautta. Lehden kannessa oli Fagerholmin kuva ja teksti: -Terveisiä Moskovasta. En ollut vielä syntynyt, mutta lumi olikin maassa ja kylätie auraamatta. Koulut: Minun ikäluokkani kävi vielä kansakoulunsa kotikylän, silloin melko uudessa opinahjossa. Ahjo on sopiva nimitys koska pajavasaraa varmaankin tarvittiin. Kuulen vieläkin sen tamburiinin inhottavan äänen. Marssimme sisäurheilutunnit, jos emme pelanneet lentopalloa, josta tuli myöhemmin kylämme Perunkajärven tavaramerkki. Keskikoulun viimeisinä päivinä saimme kaikki a-nelosen, jossa luki, että lukio olisi tie ylempiin yhteiskuntaluokkiin. Minä ja kaverit päätimme välttää sen tien ja nuo luokat. Opiskelin metsuriksi. Myöhemmin kävin Lapin Kansankorkeakoulua vuoden. Erno Paasilinna, jota suuresti ihailin ja ihailen, oli myös käynyt LKK:n. Lukion kävin vasta tällä vuosituhannella. Kirjoitin ylioppilaaksi keväällä 2008. Ylemmät yhteiskuntaluokat ovat tänä aikana karanneet niin “ylös”, ettei niistä ole enää pelkoa. Ammatit: Kuten jo kerroin olen ammatiltani metsuri. Ammattia ei juuri enää tapaa kuin saarilla, Suomenlahden rannikolla. Hyvä niin, en jäänyt kaipaamaan. Nykyisin veistelen hirsitaloja, hoidan poroja sekä eräopastan. Ja! Kirjoitan itseäni ojentaen ja opettaen, aina jotakin pientä, mutta terävää. Elämä ja elämöinti: Olen tahtomattani kovin perunkalainen ja en edes perustele sitä. Tulkaa joskus katsomaan. Olen myös asunut, elänyt ja työskennellyt yli kymmenen vuotta elämästäni Saksassa. Ajattelen usein “auf Deutsch”, ja Saarland siellä Ranskan rajan pinnassa on minulle hyvin tärkeä. Täällä Suomessa minulla on kaksi poikaa, Mikko ja Max. Jos jälkimmäinen innostuu käyttämään äitinsä sukunimeä, hänestä tulee isona Max Jacobson. Harrastukset: Kirjallisuus ja kielet (ruotsi, saksa ja englanti). Olen Lapin tarinankerrontamestari 2008 ja borgesilainen ihminen, parhaimmillani ehkä lyhyehköissä novelleissa ja esseissä. Opiskelen kirjoittamista Jyväskylässä ja kulttuurihistoriaa Turussa sekä Rovaniemellä. Minua viehättää postmoderni ja kevätkesäisin käyn Sodankylän Kirjoittajakursseilla. Mottoni ovat: Nro 1. Se nukka mistä linnut tekevät pesänsä irtaantuu puun pinnasta kun puu vanhenee Kysymyksiä mistä pidän: Kun poliitikot nyt kerran ovat kaupan; miksi emme hanki heitä sieltä mistä heitä halvimmalla saa? kunnioittavasti: Eero Perunka, Perunkajärvi, Lapland

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: