Toto ja tutkimuksia vuoristossa

Toto piti oikealla ukkovarpaallaan kiinni tammenoksasta ja antoi ruumiinsa keinua reippaasti vuoriston syystuulessa.  Välillä voimakkaasti eteen ja sitten taas taakse, ja maailma keinui kaikkine vuorineen ja laaksoineen ylösalaisin Toton mukana.  Maailma keinui ja pyöri eikä se ollut mitenkään pelottavaa, ennemminkin kaikki oli tavattoman hauskaa. Toisin kuin toisilla, Toto mietti. Voi kuinka surullisesti päättyikään Lenzin tarina, häneltä jäi niin moni loistava säe vain pelkäksi haaveeksi. Runos ei elätä vaan on tappavaa, ja erityisesti nuo mokomat asiat säkeitten välillä! Asiat jähmettyvät joskus paikalleen pään sisällä ja asiat ne veivät Lenzin lopulta hulluuteen. Eräänä talvisena yönä sitten myöhemmin, Lenz löydettiin jäätyneenä kiinni moskovalaiseen katuun.

Alku oli ollut aivan helppo ja kaikki melkein onnistui, mutta lopulta Lenziltä puuttui vain tämä oksa, jonka varassa Toto nyt syystuulessa keinahteli. Pappi Oberlin kaunis vaimo oli maanjäristys tai paremminkin sanoen sielunjäristys Lenzille. Toto keinui nyt hitaammin oksassaan, ja ajatteli ukkovarpaansa varassa. Toton maailmaa oli nyt siististi ylösalaisin ja asiat valuivat kuin tyhjää vain hänen hiuksiaan pitkin alas maahan, josta ne vaelsivat loivia vuorenrinteitä seuraavaan laaksoon ja sitä seuraavaan ja yhä etäämmälle. Lenz huusi silloin kerran apua kaikkialta, sillä hän oli huomannut ettei pohjoisen tylsä protestantismi kannatellut päätä, joka on täynnä asioita. Toto nauroi itselleen ja asioille ääneen, sillä hitaasti asiat alkoivat menettää merkitystään. Juuri ennen sulautumistaan horisonttiin, näyttäytyivät asiat Totolle vielä kerran, mutta nyt jo aivan harmittomina.

Lenzillä olivat olleet asiat aivan toisin ja vaikka Lenz oli ryntäillyt sumuisilla vuorenrinteillä, olivat  asiat olleet aina vastassa kuin kallion seinämä. Ajatus siitä että tämä maailma onkin ylösalaisin, sai Lenzin tarttumaan vaaralliseen ajatuskokeeseen: Jos kerran maailma on ylösalaisin, eikö sitä myös olisi silloin lähestyttävä pää alaspäin? Myöhemmin pappi Oberlin ei voinut sietää kauniin vaimonsa kiihkeitä katseita umpihullun Lenzin suuntaan. Heidän välilleen tuli asioita. Syksyä kohti sumu vuorella tiheni ja tunnelma vuoriston pappilassa kävi ilta illalta ahtaammaksi. Syntyi patoutumia ja Lenz tuskastui, aivan kuin asiat olisivat paisuneet entisestään Lenzin tuskaisessa päässä. Kaikki alkoi muistuttaa Lenziä edellisen talven onnettomuudesta Jenassa. Lopulta muutamia vuosia jälkeenpäin talvisena yönä, poski jäätyneenä kiinni Moskolaiseen katuun, alkoivat asiat selkiintyä Lenzille: Runos ei elätä vaan on tappavaa, ja erityisesti nuo mokomat asiat säkeitten välillä!

Toto riippui yhä oksassaan ja vihelsi hiljaa. Alhaalla pieni ihmisen muotoinen olio pysähtyi ja nosti katseensa ylös Toton suuntaan, tammenlehvistöön. Pieni ihmisen muotoinen sanoi isommalle lajitoverilleen jotakin kehittymätöntä, kurluttavaa ja asiatonta ja se toinen isompi nyhtäisi sen pienemmän hihansuusta mukaansa ja käski sen pienen ihmisen muotoisen pysytellä visusti kaidalla tiellä. Sen käskettiin välttää erityisesti runoutta, sillä juuri näillä rinteillä oli Lenz kerran karvaasti  oppinut, että asioilla tapasi olla itseään suurempi merkitys. Epätoivoisena Lenz oli etsinyt ulospääsyä elämänsä asioiden sokkelosta.  Pieni ihmisen muotoinen olio seurasi niitä kahta isompaa asiallisesti kaidalla tiellä. Sille oli luvattu suurin jäätelöannos vanhassa vuoristopappilassa, jossa Lenz oli kerran etsinut pääsyä ulos asioiden sokkelosta aina hulluuteen asti. Silloin kaiken taustalla oli tietysti ollut tuo julma Goethe;  kansallisrunoutta ei saanut päästää kenen tahansa siliteltäväksi. Toto vihelsi vielä kerran hiljaa ja pieni ihmisen muotoinen olio kääntyi katsomaan taakseen. Jostakin hyvin ylhäältä, syvältä tammimetsän tummanvihrestä lehvistöstä, kieppui alas syksyn ensimmäinen ruskalehti. Hieman punertava tammenlehti kieppui tuulenvireen kuljettaman aina läheisen moottoritien etelään vievälle kaistalle saakka. Tammenlehden tiedetään liimautuneen ohi ajavan rekan kaukovalojen kromattuun säleikköön, josta se paria päivää myöhemmin siististi laskeutui Pietarinkirkon aukion kiveykselle  Roomassa.

Julkaissut raakinavaara

Eero Perunka Perunkajärvi 96900 Rovaniemi, Lapland eero.perunka@elisanet.fi tel. 358401772864 TARINAA Olen kerännyt tähän tiedot itsestäni parhaan tietämäni mukaan. Käsitelkää niitä varoen. Menneisyyteni ei siedä enempää epäjärjestystä. Synnyin kesäkuussa 1957 Rovaniemellä Kun synnyin ei kylätietämme vielä aurattu talvisin. Minä synnyin kesällä. Hiljakkoin löysin Viikosanomat-lehden päivältä jolloin olin miinus neljä kuukautta. Lehden kannessa oli Fagerholmin kuva ja teksti: -Terveisiä Moskovasta. En ollut vielä syntynyt, mutta lumi olikin maassa ja kylätie auraamatta. Koulut: Minun ikäluokkani kävi vielä kansakoulunsa kotikylän, silloin melko uudessa opinahjossa. Ahjo on sopiva nimitys koska pajavasaraa varmaankin tarvittiin. Kuulen vieläkin sen tamburiinin inhottavan äänen. Marssimme sisäurheilutunnit, jos emme pelanneet lentopalloa, josta tuli myöhemmin kylämme Perunkajärven tavaramerkki. Keskikoulun viimeisinä päivinä saimme kaikki a-nelosen, jossa luki, että lukio olisi tie ylempiin yhteiskuntaluokkiin. Minä ja kaverit päätimme välttää sen tien ja nuo luokat. Opiskelin metsuriksi. Myöhemmin kävin Lapin Kansankorkeakoulua vuoden. Erno Paasilinna, jota suuresti ihailin ja ihailen, oli myös käynyt LKK:n. Lukion kävin vasta tällä vuosituhannella. Kirjoitin ylioppilaaksi keväällä 2008. Ylemmät yhteiskuntaluokat ovat tänä aikana karanneet niin “ylös”, ettei niistä ole enää pelkoa. Ammatit: Kuten jo kerroin olen ammatiltani metsuri. Ammattia ei juuri enää tapaa kuin saarilla, Suomenlahden rannikolla. Hyvä niin, en jäänyt kaipaamaan. Nykyisin veistelen hirsitaloja, hoidan poroja sekä eräopastan. Ja! Kirjoitan itseäni ojentaen ja opettaen, aina jotakin pientä, mutta terävää. Elämä ja elämöinti: Olen tahtomattani kovin perunkalainen ja en edes perustele sitä. Tulkaa joskus katsomaan. Olen myös asunut, elänyt ja työskennellyt yli kymmenen vuotta elämästäni Saksassa. Ajattelen usein “auf Deutsch”, ja Saarland siellä Ranskan rajan pinnassa on minulle hyvin tärkeä. Täällä Suomessa minulla on kaksi poikaa, Mikko ja Max. Jos jälkimmäinen innostuu käyttämään äitinsä sukunimeä, hänestä tulee isona Max Jacobson. Harrastukset: Kirjallisuus ja kielet (ruotsi, saksa ja englanti). Olen Lapin tarinankerrontamestari 2008 ja borgesilainen ihminen, parhaimmillani ehkä lyhyehköissä novelleissa ja esseissä. Opiskelen kirjoittamista Jyväskylässä ja kulttuurihistoriaa Turussa sekä Rovaniemellä. Minua viehättää postmoderni ja kevätkesäisin käyn Sodankylän Kirjoittajakursseilla. Mottoni ovat: Nro 1. Se nukka mistä linnut tekevät pesänsä irtaantuu puun pinnasta kun puu vanhenee Kysymyksiä mistä pidän: Kun poliitikot nyt kerran ovat kaupan; miksi emme hanki heitä sieltä mistä heitä halvimmalla saa? kunnioittavasti: Eero Perunka, Perunkajärvi, Lapland

Jätä kommentti