Youtube

Tyrskyt löivät yhä kiivaammin kokkaan ja roiskevesi veneen tuulilaissa peitti näkyvyyden lähes tyystin. Luttista puistatti, mutta nyt oli vain katsottava kylmästi eteenpäin, jos halusi välttää Javanaisen kohtalon.

– Tee minusta kuuluisa.

– Minäkö?

– No, kun kerran Jumala olet.

Kuuliko hän ruumiin veneen pohjalla yskivän? Oli kuin Javanaisen ruumis olisi alkanut liikkua hänen selkänsä takana ja puhua. Luttinen vastaili umpimähkään.

– Solet kuule kuollut sitte Javanainen, tiiä se!

– Ja miksi juuri minä?

– Solit jään alla liian kauan. Ei ole erityisen terveellistä.

– Kuinka kauan mie olin sielä?

– Puoli vuotta.

Volvon meridiesel murisi täysillä. Javanainen oli nostettu vedestä ja veneen kurssi käännetty takaisin satamaan. Javanaisen haju oli kuvottava. Turvonneesta mätänevästä ruumiista valuva vesi sekoittui kalan suljuun veneen pohjalla. Luttisella ei alkujaan ollut tarkoitus poimia vedestä ylimääräisiä matkustajia ja niinpä tila veneen perällä alkoi käydä ahtaaksi. Lehtitalon johtaja kysyikin Luttiselta, joka oli matkan järjestäjä ja vastasi vieraiden viihtyvyydestä, että oliko tämän hukkuneen henkilön nostaminen veneeseen osa niitä päivän aktiviteettejä, joista ulkoilupäivää suunniteltaessa oli puhuttu. Luttinen nyökkäsi sanomatta mitään ja katsoi suoraan tyrskyihin, vaikka häntä kyllä sieppasi alihintaan myyty päiväohjelma. Hullulla Javanaisella, joka kuvitteli olevansa milloin kala milloin lintu, olisi kerrankin voinut tienata hieman ekstraa. Joo, osa ohjelmaahan se tämä Javanainen on.

– Sinä olet Javanainen hullu mies!

– Ja mikäs sinä olet sen sanomaan?

– Jumala, Javanainen, Jumala!

– Ai jaa! Tuon voi jokainen vastaantulija sanoa.

– Menit sitten hukkumaan.

– Yritykseni oli tällä kertaa lopultakin päästä otsikoihin; lopultakin pois tästä tylsästä kyläelämästä!

– Sukeltamalla kahden verkkoavannon välin ilman happilaitteita ja pelkät sarkahousut jalassa?

– Oli mulla kuulosuojaimet ja mummovainaan lukulasit.

– Lukulasit?

– Vakaa päämääräni kuolla unohdettuna, vaatii ensin kuuluisuutta.

Lehtitalon väki kiinnostui uudesta matkustajasta, ja krapulaisimmatkin matkan osanottajat alkoivat herätä henkiin. Oliko se viime tammikuussa, kun Luttinen oli kylän ilmoitustaululta tullut lukeneeksi Javanaisen ”Ainutlaatuisesta maailmanennätyskokeesta”? Tästähän oli yli puoli vuotta, vaikka ei Javanaisen olinpaikkaa kukaan tuolla välin ollut kysellyt. Hullu se oli mikä hullu. Kylähullu.

– Mistä sinä sait idean tuohon mielettömään sukellukseesi?

– Siskonpojan koneelta kattoin YouTubesta. Se venäläinen sukelsi jään alla kakskytä metriä.

– Sillä oli neopreenipuku, sillä venäläisellä, ja sulla oli sarkahousut.

– Suomalainen vastaa kymmentä ryssää. Jyystin tuuralla ne reiät kahensaan metrin välein. Hirviä homma siinäkin.

– No nyt olet kumminki hukkunu. Mites nyt suu pannaan?

Puistatti, mutta äskeinen veneeseen hilattu näkinkenkien peittämä ruumis antoi juuri kalastajaveneen takaosassa lausuntoa järven tilasta ja ekosysteemistä yleensä. Javanaisesta oli päästävä eroon ennen kuin mies päättää muuttua albatrossiksi ja nostaa koko maksavan asiakaskunnan laajoille siivilleen.

Julkaissut raakinavaara

Eero Perunka Perunkajärvi 96900 Rovaniemi, Lapland eero.perunka@elisanet.fi tel. 358401772864 TARINAA Olen kerännyt tähän tiedot itsestäni parhaan tietämäni mukaan. Käsitelkää niitä varoen. Menneisyyteni ei siedä enempää epäjärjestystä. Synnyin kesäkuussa 1957 Rovaniemellä Kun synnyin ei kylätietämme vielä aurattu talvisin. Minä synnyin kesällä. Hiljakkoin löysin Viikosanomat-lehden päivältä jolloin olin miinus neljä kuukautta. Lehden kannessa oli Fagerholmin kuva ja teksti: -Terveisiä Moskovasta. En ollut vielä syntynyt, mutta lumi olikin maassa ja kylätie auraamatta. Koulut: Minun ikäluokkani kävi vielä kansakoulunsa kotikylän, silloin melko uudessa opinahjossa. Ahjo on sopiva nimitys koska pajavasaraa varmaankin tarvittiin. Kuulen vieläkin sen tamburiinin inhottavan äänen. Marssimme sisäurheilutunnit, jos emme pelanneet lentopalloa, josta tuli myöhemmin kylämme Perunkajärven tavaramerkki. Keskikoulun viimeisinä päivinä saimme kaikki a-nelosen, jossa luki, että lukio olisi tie ylempiin yhteiskuntaluokkiin. Minä ja kaverit päätimme välttää sen tien ja nuo luokat. Opiskelin metsuriksi. Myöhemmin kävin Lapin Kansankorkeakoulua vuoden. Erno Paasilinna, jota suuresti ihailin ja ihailen, oli myös käynyt LKK:n. Lukion kävin vasta tällä vuosituhannella. Kirjoitin ylioppilaaksi keväällä 2008. Ylemmät yhteiskuntaluokat ovat tänä aikana karanneet niin “ylös”, ettei niistä ole enää pelkoa. Ammatit: Kuten jo kerroin olen ammatiltani metsuri. Ammattia ei juuri enää tapaa kuin saarilla, Suomenlahden rannikolla. Hyvä niin, en jäänyt kaipaamaan. Nykyisin veistelen hirsitaloja, hoidan poroja sekä eräopastan. Ja! Kirjoitan itseäni ojentaen ja opettaen, aina jotakin pientä, mutta terävää. Elämä ja elämöinti: Olen tahtomattani kovin perunkalainen ja en edes perustele sitä. Tulkaa joskus katsomaan. Olen myös asunut, elänyt ja työskennellyt yli kymmenen vuotta elämästäni Saksassa. Ajattelen usein “auf Deutsch”, ja Saarland siellä Ranskan rajan pinnassa on minulle hyvin tärkeä. Täällä Suomessa minulla on kaksi poikaa, Mikko ja Max. Jos jälkimmäinen innostuu käyttämään äitinsä sukunimeä, hänestä tulee isona Max Jacobson. Harrastukset: Kirjallisuus ja kielet (ruotsi, saksa ja englanti). Olen Lapin tarinankerrontamestari 2008 ja borgesilainen ihminen, parhaimmillani ehkä lyhyehköissä novelleissa ja esseissä. Opiskelen kirjoittamista Jyväskylässä ja kulttuurihistoriaa Turussa sekä Rovaniemellä. Minua viehättää postmoderni ja kevätkesäisin käyn Sodankylän Kirjoittajakursseilla. Mottoni ovat: Nro 1. Se nukka mistä linnut tekevät pesänsä irtaantuu puun pinnasta kun puu vanhenee Kysymyksiä mistä pidän: Kun poliitikot nyt kerran ovat kaupan; miksi emme hanki heitä sieltä mistä heitä halvimmalla saa? kunnioittavasti: Eero Perunka, Perunkajärvi, Lapland

Jätä kommentti