Nimi Saitavuono Jäämeren rannalla saa jotenkin kylmän kaiun. Se on venäläisten romuvarasto käytöstä poistetuille sotatarvikkeille. Ydinsukellusveneille ja sen sellaiselle. Isolla on ison paskat, sanoo wanha äitimuorini, mutta eikö tämä ”ongelman kaukaisuus” ja suomalaisen median ”hiljaisuus” asian tiimoilla jotenkin kerro sen, että täällä pohjoisilla vaaroilla tarvitaan autonomisesti toimiva lappilainen ympäristöliike?
Tuolla viivan takana idässä ovat ympäristöasiat todella pahalla mallilla, mutta Lappi on rajaton käsite, ei sen ongelmia ole helppo sitoa johonkin nuoren (venäläisen!) rantakaupungin historiallisesti lyhyeen narraation juoksunaruun. Kyllä West-End tarvitsee lähikosteikkonsa, se on selvä, mutta espoolaisia meistä ei tule ja vantaalaisiksi emme vain ala, meillä on täälläkin tekemistä. Ehkä elämä on korporaatioiden, konsernien ja Ex-Nokia-Suomen hallituspolitiikan ulkopuolella?
Toivoa sopii, vaan ei kumarrella: Kun vihreä ”herra empatia-ministeri” vain tyynnyttelee bioliuotetun Kainuun rippeistä kärsiviä savolaisparkoja, niin hän vähän myöhemmin valtakunnanuutisissa kantaa tavatonta huolta siitä, kuinka ihmeessä Etelä-Amerikassa ja Indonesiassa operoiva paperinjalostusteollisuus voisi hankkia katalysaattorit laivastoonsa, Niin, jossakin kaukana ”Jumalan valitun maatilkun” ulkopuolella asuvien sopisi totuttautua myös laivojen rikkipäästöihin, kun he jo nämä Talvivaaran päästötkin sietävät.
Suomalainen kertomaperinne on vankka: Meillä ei ole korruptiota, eikä meillä ole kolonialismia, ei uutta eikä vanhaa. Me uskomme, jos meille sanotaan, erityisesti me uskomme jos sanoja on oppinut sitomaan itselleen jonkin rätin kaulaan. Kravatti on ehkä sukua lipereille? Lipereillä ei taas pitäisi olla mitään tekoa uusliberalistisen politiikan kanssa, jossa taloustotalitarismi riepottaa arvomaailmoja itselleen pyhän voitonmaksimoinnin suuntaan.
Lappi on kaukaista pohjolaa ja meille sydäntä lähellä, eikä sitä siirretä tietämättämme edes malmeina etelään. Asun täällä aika pohjoisessa, vain hieman napapiirin ”takana”. Työmatkalla, kun suuntasin Keski-Euroopasta kohti kotia, totesivat veistäjäkollegat, että Afrikkaan olisi lyhyempi matka. Kolonialismin(lue taloudellisen ja henkisen riiston) testikenttänä ovat toimineet niin ”kaukainen” Afrikka kuin vaikkapa Etelä-Amerikkakin, mikä tekisi pohjoisesta sitten poikkeuksen? Kolonialismin työkaluina toimivat täälläkin korruptio ja paikallisten pikkutyrannien henkinen vasallius.
Lappi itsenäisenä alueena on oltava tietoisuutemme napa. Me emme ole maailman ulkopuolella, mutta emme myöskään sen renkejä. Lapin tulevaisuuden rakentaminen ympäristön ehdoilla sekä vaatimus syvän ja kattavan paikallisdemokratian luomisesta vapauttavat meidät paljosta turhasta.
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...
Aiheeseen liittyy
Julkaissut raakinavaara
Eero Perunka
Perunkajärvi
96900 Rovaniemi, Lapland
eero.perunka@elisanet.fi
tel. 358401772864
TARINAA
Olen kerännyt tähän tiedot itsestäni parhaan tietämäni mukaan. Käsitelkää niitä varoen. Menneisyyteni ei siedä enempää epäjärjestystä.
Synnyin kesäkuussa 1957 Rovaniemellä
Kun synnyin ei kylätietämme vielä aurattu talvisin. Minä synnyin kesällä.
Hiljakkoin löysin Viikosanomat-lehden päivältä jolloin olin miinus neljä kuukautta.
Lehden kannessa oli Fagerholmin kuva ja teksti: -Terveisiä Moskovasta.
En ollut vielä syntynyt, mutta lumi olikin maassa ja kylätie auraamatta.
Koulut:
Minun ikäluokkani kävi vielä kansakoulunsa kotikylän, silloin melko uudessa opinahjossa. Ahjo on sopiva nimitys koska pajavasaraa varmaankin tarvittiin. Kuulen vieläkin sen tamburiinin inhottavan äänen. Marssimme sisäurheilutunnit, jos emme pelanneet lentopalloa, josta tuli myöhemmin kylämme Perunkajärven tavaramerkki.
Keskikoulun viimeisinä päivinä saimme kaikki a-nelosen, jossa luki, että lukio olisi tie ylempiin yhteiskuntaluokkiin. Minä ja kaverit päätimme välttää sen tien ja nuo luokat. Opiskelin metsuriksi. Myöhemmin kävin Lapin Kansankorkeakoulua vuoden. Erno Paasilinna, jota suuresti ihailin ja ihailen, oli myös käynyt LKK:n. Lukion kävin vasta tällä vuosituhannella. Kirjoitin ylioppilaaksi keväällä 2008. Ylemmät yhteiskuntaluokat ovat tänä aikana karanneet niin “ylös”, ettei niistä ole enää pelkoa.
Ammatit:
Kuten jo kerroin olen ammatiltani metsuri. Ammattia ei juuri enää tapaa kuin saarilla, Suomenlahden rannikolla. Hyvä niin, en jäänyt kaipaamaan. Nykyisin veistelen hirsitaloja, hoidan poroja sekä eräopastan. Ja! Kirjoitan itseäni ojentaen ja opettaen, aina jotakin pientä, mutta terävää.
Elämä ja elämöinti:
Olen tahtomattani kovin perunkalainen ja en edes perustele sitä. Tulkaa joskus katsomaan. Olen myös asunut, elänyt ja työskennellyt yli kymmenen vuotta elämästäni Saksassa. Ajattelen usein “auf Deutsch”, ja Saarland siellä Ranskan rajan pinnassa on minulle hyvin tärkeä. Täällä Suomessa minulla on kaksi poikaa, Mikko ja Max. Jos jälkimmäinen innostuu käyttämään äitinsä sukunimeä, hänestä tulee isona Max Jacobson.
Harrastukset:
Kirjallisuus ja kielet (ruotsi, saksa ja englanti). Olen Lapin tarinankerrontamestari 2008 ja borgesilainen ihminen, parhaimmillani ehkä lyhyehköissä novelleissa ja esseissä. Opiskelen kirjoittamista Jyväskylässä ja kulttuurihistoriaa Turussa sekä Rovaniemellä. Minua viehättää postmoderni ja kevätkesäisin käyn Sodankylän Kirjoittajakursseilla.
Mottoni ovat:
Nro 1. Se nukka mistä linnut tekevät pesänsä irtaantuu puun pinnasta kun puu vanhenee
Kysymyksiä mistä pidän: Kun poliitikot nyt kerran ovat kaupan; miksi emme hanki heitä sieltä mistä heitä halvimmalla saa?
kunnioittavasti: Eero Perunka, Perunkajärvi, Lapland
Näytä lisää artikkeleita
Raakinavaara 